Helsingin Sanomien pitkäaikainen, eläkkeellä oleva päätoimittaja Janne Virkkunen puki arkisen aherrukseni sanoiksi. Hän kirjoittaa Helsingin yliopiston strategiablogissa mediakentän muutoksesta: “Muutos on todennäköisesti syvällisempi kuin osaamme tänään kuvitella, mutta se todennäköisesti tapahtuu hitaammin kuin tänään arvioimme.” Mitä voisi olla tämä yli ymmärryksemme menevä syvällisyys? Miksi muutos on hidasta?
Ravitsemussomen lyhyt maallikkolähtöinen historia
Keskustelupalstat ja blogit
Eletään vuodenvaihdetta 2007-2008. Facebook on Suomessa vasta alkutekijöissään, eikä ole yleisesti hyväksyttävää ottaa sosiaalista mediaa vakavasti. Ravitsemusblogosfäärissä ja keskustelupalstoilla menee kuitenkin lujaa. Jenkeistä otetaan mallia. Yhteisöt blogien ja keskustelupalstojen ympärillä kasvavat.
Yhdysvaltain Diabetesliitto julkaisee ravitsemussuositukset lähdeviitteineen. Suositukset ovat muuttuneet. Hiilihydraattien rajoittamiseen otetaan aikaisempaa avoimempi kanta. Tieto leviää hetkessä. Ravitsemusblogosfääri kuhisee ja haastaa perinteisen median ja suomalaiset ravitsemuspoliittiset toimijat. Tämä näkyy Diabetesliiton Kohtauspaikka-keskustelupalstalla: “VHH nyt virallisissa ADA suosituksissa” ja “Ruotsissa ravitsemussuositukset kuuma aihe“.
Rohkeimmat tulkinnat ovat, että valta on siirtynyt kansalle. Blogosfäärissä kollektiivinen vallantunto kasvaa. Sosiaalisesta mediasta on tullut paikka, jossa kuka tahansa voi olla tiedonvälittämisen etujoukoissa. Päätökset, jotka olivat ennen vain harvojen arvioitavissa, ovat nyt demokraattisemmin julkisessa keskustelussa.
Terveysasiantuntijaeliitti ei enää ohjaile meitä. Tieto ei valu hitaasti vuosien viiveellä eliitiltä, vaan kansa saa tietää. Tieto kulkee maailmalta ennennäkemättömällä vauhdilla. Jos haluaa mennä tiedonvälittämisen etujoukoissa, on ymmärrettävä nykyistä tiedonvälittämisen ekosysteemiä.
Sosiaalisen median juuret ovat syvemmällä kuin vuodessa 2007. Ravitsemusviestinnässä sitä on hyödynnetty jo edellisellä vuosituhannella. Erilaiset erityisruokavaliot ovat sosiaalisen median avulla saaneet viestintäkanavan ja hakeneet oikeutusta omalle olemassaololleen. Hyvänä esimerkkinä on karppaus. Siinä on hassusta nimestä alkaen karnevalismia – “pärjäämme ihan hyvin ilman tärkeileviä päättäjiäkin”. Ja nyt karppaus on noussut melkein koko kansan tietoisuuteen.
Sosiaalinen media on nykyisellään pullollaan yhteisen ruokakulttuurin jakavia eläviä yhteisöjä. Sosiaalinen media ja perinteinen media elävät symbioosissa. Sosiaalinen media ja kasvokkain tapahtuva kanssakäyminen elävät symbioosissa. Hyvänä esimerkkinä on superruoka-ajattelu.
Viimeisen vuoden aikana olen analysoinut useaan otteeseen ravitsemustiedon välittymistä sosiaalisessa mediassa. Ravitsemus on sosiaalisen median vertaiskulttuurissa yksi kuumimmista aiheista. Tästä esimerkkinä on rasva- ja lisäainekohu. Taloussanomien uutista “Miksi meille syötetään tällaista roskaa?“ jaettiin Facebookissa muutaman päivän aikana lähes 50 000 kertaa. Vertaisjakaminen julkisessa tilassa on tullut nopeasti tärkeäksi osaksi ravitsemustiedon välittymistä.
Ravitsemussomen pitkä asiantuntijalähtöinen(kin) tulevaisuus
Eletään toukokuuta 2011. Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen on julkaissut yhteenvedon seikkaperäisestä vähähiilihydraattista ruokavaliota käsittelevästä kirjoitussarjastaan. Kyse on suuresta urakasta, jolla on myös symbolista arvoa: olemme siirtymässä kenties uudenlaiseen kulttuuriin ravitsemusviestinnässä. Tämän voi tiivistää kahteen sanaan: avoimuus ja yhteistoiminnallisuus.
Sosiaalinen media mahdollistaa – näkökulmasta riippuen myös pakottaa – ajattelemaan viestintää uudella tavalla. Monet asiat voidaan tehdä paljon avoimemmin. Tämä luo julkisrahoitteiselle toiminnalle velvoitteita. Yritykset joutuvat muuttumaan asiakkaittensa mukana.
Yhteiskunnallinen paine kasvaa: meillä ei ole Suomessa varaa kouluttaa asiantuntijoita, jotka oppivat piilottamaan asiantuntijuutensa. Sosiaalisessa mediassa ei ole kyse vain vaikuttavuudesta tai tehokkuudesta, siinä on kyse arvovalinnasta. Aihetta käsitellään talvella ilmestyneessä poliittisessa pamfletissa Uusi kultakausi.
Mikä tekee Reijo Laatikaisen kirjoitussarjasta uudenlaisen? Kirjoitusprosessi on ollut avoin. Se on hyödyntänyt joukkoistamista (engl. crowdsourcing). Asiantuntija myöntää oman rajallisuutensa ja ottaa käyttöön sosiaalisen median parviälyn. Asiantuntijuus ei ole korostetun suvereenia osaamista vaan kykyä kommunikoida, tuntea rajansa ja tehdä lopulliset johtopäätökset.
Joukkoistaminen ja parviäly ovat resursseja, joita osataan toivottavasti tulevaisuudessa hyödyntää yhä paremmin ja laajemmin. Asiantuntijuus asuu sosiaalisen median verkostoissa. Se on joustavaa, dynaamista ja maantieteelliset ja organisaatoriset rajat ylittävää, ajoittain radikaaliakin.
Nykypäivänä kuka tahansa voi tuottaa tietoa julkisessa tilassa. Tämä mahdollisuus tulee integroitumaan asiantuntijoiden arkeen. Professori Marion Nestle bloggaa ravitsemuksesta lähes päivittäin. Yli 100 ravitsemusterapeuttia twiittaa Yhdysvalloissa.
Entä se vuosi 2025?
Olisi vallan rohkeaa veikata, mitä ravitsemusviestintä on vuonna 2025. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on ollut herättää mielikuvia muutoksesta.
EVA julkaisee 5.5.2011 raportin sosiaalisesta mediasta yrityksissä. Ennakkotietojen mukaan raportissa kerrotaan, että suuri ongelma sosiaalisen median käyttöönotossa on se, että ei osata kirjoittaa nopeasti ja sujuvasti.
Olen saanut tehdä yhteistyötä ravitsemusviestinnän parissa pienten ja isojen toimijoiden kanssa. Tämän seurauksena olen nähnyt, kuinka syvälle digitaalinen ja sosiaalinen media vaikuttavat. Edellä olevilla esimerkeillä yritin valoittaa tätä muutosta.
Muutos on kuitenkin hidasta. Yksittäisen ihmisten toimintatapoja ja suurten organisaatioiden toimintakulttuuria ei muuteta hetkessä. Muutosta ei helpota sen kokonaisvaltaisuus: työminä ja yksityisminä sekoittuvat, organisaatioissa some-viestinnästä ottaa vastuuta koko organisaatio.
Se on selvä, että sosiaalisessa mediassa on kyse enemmän uudenlaisesta asenteesta ja ajattelutavasta, jossa verkottuminen on keskiössä, kuin uuden kanavan tai kirjoitustavan käyttöönotosta. Sosiaalinen media muuttaa käsityksiämme siitä, mitä on oikea, arvokas ja minulle tärkeä tieto – myös ruokaan ja hyvinvointiin liittyen.
. Ja ihan samoja oireita. Kuten wikipediassa todetaan, olemme alttiita lihavuudelle. Pidän erittäin todennäköisenä että meille ei sovi maidon käyttö”
