Hyvinsyöminen on parviälyä

Jutun alku on teoreettisempi. Jos se ei kiinnostaa, siirry suoraan kohtaan “missä sitä parviälyä oikein on?”

Hyvinsyömisen parviälyä sosiaalisessa mediassa

Yksi tämän päivän merkittävimmistä sosiologeista Manuel Castells kuvaa aikaamme informaatio- ja verkostoyhteiskunnaksi. Verkostot ja (viestintä)valta ovat muuttuneet niin, että

1. Valta on siirtynyt yksiköiltä verkostoille
2. Globaali ja paikallinen (lokaali) yhdistyvät uudella tavalla

Internet ruoka- ja ravitsemustiedon ja intohimotoimijoiden välittäjänä on tästä loistava esimerkki. Sitä, mitä pidetään terveellisenä syömisenä, määrää yhä enemmän verkostot, eivätkä yksittäiset media- tai terveysinstituutiot. Globaalin ja lokaalin yhdistymisestä kuvaavimpia esimerkkejä ovat superruoka ja kivikautinen ruokavalio.

Internet on byrokraattien painajainen: sitä ei voi hallita ja vain huonosti johtaa. Sosiaalisen median kymmenvuotinen ravitsemushistoria on tästä esimerkki. Yht’äkkiä joku on vain alkanut tekemään asioita uudella tavalla ja tuottamaan sanomaa hyvinsyömisestä ja saanut ympärilleen parven. Vuoden parin päästä jonnekin toisaalle, uuden alustan, ajattelutavan tai mielipidejohtajan ympärille, on syntynyt uusi parvi.

Seuraavassa on muutamia kiinnostavia toimijoita, joiden ympärillä on pöhinää. Esimerkeissä korostuvat ne, joiden kanssa olen tehnyt töitä tai ollut muuten kanssakäymisessä. Kommenttiosioihin voit lisätä itseäsi säväyttäneitä sosiaalisen median toimijoita.

Missä sitä parviälyä oikein on?

Itseeni vaikutuksen on tehnyt blogi ja Facebooksivu Sivumaku. Meillä on yhteinen esikuva Michael Pollan, joka on kirjoittanut mm. kirjan Oikean ruoan puolesta. Sivumakua pitävä Jani Kinnunen koki ruokaherätyksen luettuaan Pollania ja siitä syntyy sellaista idealismia, juurevuutta ja halua vaikuttaa, jota on ilo seurata. Sosiaalisen median hengessä toiminta on aidosti vuorovaikutteista.

Kollegani ravitsemusasiantuntija Sanna Talvia pitää blogia ja Facebooksivua. Arvostan, että ruokaa ja ravitsemusta tarkastellaan laaja-alaisesti, eikä pelkästään molekyyleinä ja individualistisesti. Tällaista ajattelua ja keskustelunavauksia tarvitaan lisää (sosiaalisenkin median) maailmaan.

Mediapersoonat Anette Palssa ja Patrik Borg hoitavat kyllä hienosti tämän somenkin pullapoliisina ja pöperöproffana. Myös Facebookissa ja Facebookissa.

Kaivelin viikonloppuna uusinta tutkimustietoa niiltä ravitsemustieteen osa-alueilta, joita vielä opiskeluaikana hanskasin. Eli etsin uusinta tietoa ihmiselimistön ihmeellisyyksistä: ravinnon vaikutuksista molekyylibiologisiin yksityiskohtiin. Totesin: ne ajat ovat minun kohdallani ohi. Kuinka sitä asiantuntijana pysyisikään kärryillä, jos ei olisi heitä, jotka popularisoivat bioravitsemustiedettä. Reijo Laatikaisen Pronutritionist-blogi Facebook-sivuineen ja Juhana Harjun Aamiainen ruohikolla -blogi Facebook-sivuineen kertovat, missä tutkimusmaailmassa mennään.

Välihuomautus: jotta jutusta ei tulisi liian pitkä, nyt vähän tiiviimpää tekstiä.

Jos media ei osaa aina uutisoida vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta, niin Varpu Tavi osaa.

Psykologi Hanna Markuksela tuo oman asiantuntijuutensa sosiaalisen median käyttöön keskustellen ja tiheästi bloggaillen.

Jussi Riekki on Ravitsemusbloggaaja isolla R:llä.

Christer Sundqvistia voidaan kutsua ensimmäiseksi ravitsemusblogosfäärin ilmiöksi – jo vuosien takaa.

Näistä minä olen saanut viime aikoina sävärit, hyvät perjantaipärinät. Entä sinä?

Image: nixxphotography / FreeDigitalPhotos.net

Ravitsemusviestinnän kivikot ja karikot

Olin lauantaina Kunnon Laivan kiloillassa alustamassa ja paneelikeskustelussa. Erityisen kiitollinen olen siitä, että sain olla mukana tuomassa nuoren asiantuntijan näkemyksiä. On harmi, että terveyden edistämisessä harvoin arvostetaan sukupolvien välistä keskustelua. Keskustelu olisi tärkeää niin keskeisesti kulttuuriin ankkuroituvassa asiassa kuin ravitsemus.

Kun eri-ikäiset ja -taustaiset asiantuntijat kohtaavat, on se hyvä paikka miettiä viestinnän eroja. Olen kirjoitellut usein siitä kuinka perinteisten instituutioiden ravitsemusviestintä on legitimiteettikriisissä. Kansan on yhä vaikeampi hyväksyä sitä.

Perinteisen viestinnän keskeisin ongelma on, että se painottaa ravitsemuksen pitkäaikaisia vaikutuksia. Puhutaan sydän- ja verisuonitautien ja diabeteksen kehittymisestä pitkällä aikavälillä. Ketä kiinnostaa?

Hyvin erilainen lähestymistapa on laihdutusviestintä. Esimerkiksi maanantaina alkoi Jutta Gustafsbergin ympärille syntynyt Go Fat Go -haaste. Ravitsemus ei ole pitkän aikavälin mahdollisia haittoja ehkäisevä asia, vaan tapa muuttaa nopeasti elämää.

Mutta laihdutus ei ole suinkaan ainoa asia, jolloin painotetaan ruoan nopeita vaikutuksia. Hyvänä esimerkkinä on suolisto-oireet. Asia on esillä yhä enemmän. Ja aiheesta.

Jos viestejä halutaan saada perille, on tarjottava lyhyen aikavälin porkkanaa. Tällainen viestintä on herkkää populismille: “Kun aloin syödä näin, niin saman tien kaikki oireet hävisivät ja löysin itseni ja näin on käynyt kaikille jotka ovat löytäneet saman totuuden kuin minäkin.”

Tilannetta ei helpota se, että ravitsemustutkimus painottuu kroonisten kansansairauksien ehkäisyyn.

Toisilta oppivassa ravitsemuskeskustelussa olisi syytä välttää ohipuhumista. Pitäisi olla valmis tutustumaan toisten lähtökohtiin. Esimerkiksi ravitsemusviestinnässä, joka keskittyy sydän- ja verisuonitauteihin ja diabetekseen, olisi syytä huomioida paremmin ruoan välittömät vaikutukset.

Yhtä lailla korostettaessa ravinnon lyhyen aikavälin vaikutuksia, olisi syytä välttää populismin karikot. Sitä on liikkeellä. On mahdotonta ymmärtää, miksi halutaan väittää, kuinka kaikki ovat parantuneet uusilla ohjeilla kaikesta samantien – vaikka näin todellisuudessa ei ole.

krishnan / FreeDigitalPhotos.net

Ajankuvia ravitsemuskielen kiihtyvässä kiertokulussa

Olen hieman kateellinen toisen aikakauden asiantuntijoille. Ennen ei ollut – ainakaan mielikuvissani – loputtomasti erityisruokavalioita, ei loputonta elintarvikevalikoimaa, eikä ruoka ollut yhtä monimutkainen aatteiden, terveyden ja minäprojektin kietoutumispiste.

Asiantuntijuus asuu kielessä

Paljon hyvää ruoka-ajassamme kuitenkin on: muun muassa kielellinen (kuten myös elintavikevalikoimien) rikkaus. Siinä missä useimmat näkevät sosiaalisen median järjettömänä kaaoksena, on se minusta juuri kielen kautta kiinnostava.

Uskon, että vaikuttava asiantuntijuus asuu vahvasti kielessä. Ei niin, että asiantuntijuus on vain suuren ja hyvin pureskellun sanavaraston synonyymi; yhtä paljon se on kykyä ymmärtää eri kulttuureja ja kohdata niitä – osuvalla kielellä.

Mediassa on esillä sellaiset ilmiöt kuin vähähiilihydraattinen ruokavalio, superruoka, luomuruoka, paleoruokavalio ja lähiruoka. Keskellä näyttämöä seisoo kuitenkin hieman hukassa oleva pääosan esittäjä, joka ihmettelee, miten syömisestä tuli tällaista….

Tämän ajan kuvia

Ruokataakka. Kuluttajaliiton ravitsemusasiantuntija Annikka Marniemi otti alkuvuodesta käyttöön käsitteen ruokataakka. Liekö tälle olemassa englanninkielinen vastine? Annikka kuvaa nykypäivän mediatulituksen keskellä hukassa olevaa yksilöä:

“Ruokataakka on tämänhetkisen ruokakeskustelun ansiosta todellista myös paremmin toimeen tulevien keskuudessa. Lehtien palstoilla ruuasta keskustellaan negatiivissävytteisesti: ruoka on täynnä haitallisia lisäaineita, tuotantoeläimiä kohdellaan huonosti, kauppa vetää välistä, ilmastonmuutos tuo uusia terveysriskejä, maatalous pilaa Itämeren ja lopuksi kuluttajat heittävät ruokansa roskiin.”

Hiilihydraattitietoisuus. Patrik Borg kirjoittaa, kuinka vähähiilihydraattisen ruokavalion kannattajien ja vastustajien välisessä keskustelussa ei ole ollut juuri voittajia. On vain toisiaan sättiviä leirejä? Onnneksi oivaltava kielenkäyttö toimii tässäkin sillanrakentajana. Varpu Tavin kehittämä hiilihydraattitietoisuus kuvaa koko yhteiskunnan lävistämää heräämistä hyviin ja huonoihin hiilihydraattien lähteisiin. Aihe ei ole nyky-yhteiskunnan keksintö, mutta vaatii asiantuntijuutta antaa ilmiöille sellainen nimi, jota eri osapuolet arvostavat.

Ruoka-autiomaa. Yhdysvaltalaiset yhteiskunnallisesti suuntautuneet ravitsemustietelijät ja -ajattelijat synnyttävät sarjassa kirjoja, jotka kuvaavat ruokamaisemien rappiota. Elintarvikkeiden prosessoiminen on tehnyt yhä suuremman osan ruokamaisemista autiomaata, josta saa etsiä ravitsevuutta. Kehitys on tapahtunut ruokakulttuurissamme kuin varkain kaupallisella logiikalla ja yleisellä hyväksynnällä. Olemmeko valmiita taistelemaan uuden paratiisin puolesta?

Hyvinsyöminen. Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelmassa oli nostettu hyvinsyöminen keskiöön. Kun yhden sanan alle saa sekä syömisen myönteisyyden että fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin, ovat ravitsemusviestijät sille paljossa kiitollisia!

Image: nixxphotography / FreeDigitalPhotos.net

Image: digitalart / FreeDigitalPhotos.net

Image: Simon Howden / FreeDigitalPhotos.net

Image: renjith krishnan / FreeDigitalPhotos.net

Image: Master isolated images / FreeDigitalPhotos.net

Puolueellista ravitsemusviestintää

Olen saanut viime aikoina palautetta, että viestintäni sosiaalisen median areenoilla on yksipuolista ja liikaa ravitsemustieteilijöitä suosivaa. Blogistina ja wannabe-journalistina kommentit on syytä ottaa vakavasti ja tarkastelun alle.

Sympatiapisteet asiantuntijoille

Sosiaalisen median ravitsemustieteilijäasukkaisiin olen viitannut kasvavassa määriin. Tärkein syy on siinä, että ravitsemustieteilijät ovat jalkautuneet someen. On mihin viitata. Tärkeää on myös sympatiapisteet. On helppo samaistua laaja-alaisuuteen ja suhteellisuuden tajuun nykyisessä mediaympäristössä, joka elää kohuilla, kohtuuttomuuksilla, isoilla egoilla ja mitä erikoisimmilla molekyylibiologiahäröteorioilla.

Työskentelen terveys 2.0 -konsulttina. Yksi asiakasryhmäni on asiantuntijaorganisaatiot. Katson sosiaalista media siis – myös! – asiantuntijoiden ja asiantuntijaorganisaatioiden kautta. On tärkeää luoda sosiaalisen median ympäristöjä, joissa koulutetut asiantuntijat voivat toimia. Siksi pyrin tuomaan esiin koulutettuja asiantuntijoita.

Sisällöntuottajana pyrin kuitenkin olemaan riippumaton – ja koen siinä varsin hyvin onnistuneeni.

Itsekriitikin paikka

Kritisoin sosiaalista mediaa usein minä ja mun kaverit -ajattelusta. Kun some demokratisoi viestintämahdollisuuksia, syntyy helposti erittäin yksipuolista viestintää, jossa kohtaavat vain samanmieliset. Tämän kanssa on syytä olla valppaana.

Omien suosiminen ei vääristä vain kuvaa todellisuudesta, vaan on myös sosiaalisen median strategiana huono. Some suosii ympäristönä moniarvoisuutta ja moniäänisyyttä. Ihmiset, jotka eivät ole ennen ymmärtäneet toisia, voivat sosiaalisessa mediassa parhaimmillaan muodostaa uusia yhteisöjä. Internet yksin teknologiana on tehokas uusien yhteyksien ja yhteisöjen tuottaja. Tätä mahdollisuutta ei ole varaa jättää hyödyntämättä.

Tahtoi tai ei – kallellaan johonkin

Ettei menisi hurskasteluksi, on todettava, että tottakai tämä kirjoittelu on puolueellista. Kyse ei ole kuitenkaan sellaisesta yksipuolisesta agendasta kuin usein väitetään. Minulle ravitsemustieteilijänä kiinnostavaa ovat juuri ristiriidat – eikä niiden välttely. Jos eri osapuolet ovat sitoutuneet toisiaan kunnioittavaan keskusteluun, niin mikään ei ole ammatillisesti antoisampaa, kuin ristiriidoista keskustelu. Nykyisessä tietoyhteiskunnassa asiantuntijuus on mitä suuremmissa määrin ristiriitaisen tiedon suodattamista.

Jakamisen yhteiskunta

Ihastuin ajatushaútomo Demoksen Roope Mokan esitykseen Kuinka me syntyy? Se on hyvin lähellä omaa some- ja asiantuntijafilosofiaani. Tehokkuuden yhteiskunnassa keskiössä o(li)vat:

• kustannus/hyöty
• tuottavuus
• hallinta
• valistus
• rakenteet

Jakamisen yhteiskunnassa keskiössä ovat:

• jakaminen
• osallistuminen
• hyveet
• paikallisuus
• yhteistoiminta

Sosiaalisen median (ravitsemus)asiantuntijana symppaan tietenkin jakamisen yhteiskuntaa. Näitä arvoja haluan olla edistämässä myös tässä blogissa. Haluan olla kasvattamassa mieluummin ekosysteemia kuin egosysteemiä.

Image: renjith krishnan / FreeDigitalPhotos.net

Ravitsemusviestintä vuonna 2025

Helsingin Sanomien pitkäaikainen, eläkkeellä oleva päätoimittaja Janne Virkkunen puki arkisen aherrukseni sanoiksi. Hän kirjoittaa Helsingin yliopiston strategiablogissa mediakentän muutoksesta: “Muutos on todennäköisesti syvällisempi kuin osaamme tänään kuvitella, mutta se todennäköisesti tapahtuu hitaammin kuin tänään arvioimme.” Mitä voisi olla tämä yli ymmärryksemme menevä syvällisyys? Miksi muutos on hidasta?

Ravitsemussomen lyhyt maallikkolähtöinen historia

Keskustelupalstat ja blogit

Eletään vuodenvaihdetta 2007-2008. Facebook on Suomessa vasta alkutekijöissään, eikä ole yleisesti hyväksyttävää ottaa sosiaalista mediaa vakavasti. Ravitsemusblogosfäärissä ja keskustelupalstoilla menee kuitenkin lujaa. Jenkeistä otetaan mallia. Yhteisöt blogien ja keskustelupalstojen ympärillä kasvavat. 

Yhdysvaltain Diabetesliitto julkaisee ravitsemussuositukset lähdeviitteineen. Suositukset ovat muuttuneet. Hiilihydraattien rajoittamiseen otetaan aikaisempaa avoimempi kanta. Tieto leviää hetkessä. Ravitsemusblogosfääri kuhisee ja haastaa perinteisen median ja suomalaiset ravitsemuspoliittiset toimijat. Tämä näkyy Diabetesliiton Kohtauspaikka-keskustelupalstalla: “VHH nyt virallisissa ADA suosituksissa” ja “Ruotsissa ravitsemussuositukset kuuma aihe“.

Rohkeimmat tulkinnat ovat, että valta on siirtynyt kansalle. Blogosfäärissä kollektiivinen vallantunto kasvaa. Sosiaalisesta mediasta on tullut paikka, jossa kuka tahansa voi olla tiedonvälittämisen etujoukoissa. Päätökset, jotka olivat ennen vain harvojen arvioitavissa, ovat nyt demokraattisemmin julkisessa keskustelussa.

Terveysasiantuntijaeliitti ei enää ohjaile meitä. Tieto ei valu hitaasti vuosien viiveellä eliitiltä, vaan kansa saa tietää. Tieto kulkee maailmalta ennennäkemättömällä vauhdilla. Jos haluaa mennä tiedonvälittämisen etujoukoissa, on ymmärrettävä nykyistä tiedonvälittämisen ekosysteemiä.

Sosiaalisen median juuret ovat syvemmällä kuin vuodessa 2007. Ravitsemusviestinnässä sitä on hyödynnetty jo edellisellä vuosituhannella. Erilaiset erityisruokavaliot ovat sosiaalisen median avulla saaneet viestintäkanavan ja hakeneet oikeutusta omalle olemassaololleen. Hyvänä esimerkkinä on karppaus. Siinä on hassusta nimestä alkaen karnevalismia – “pärjäämme ihan hyvin ilman tärkeileviä päättäjiäkin”. Ja nyt karppaus on noussut melkein koko kansan tietoisuuteen.

Sosiaalinen media on nykyisellään pullollaan yhteisen ruokakulttuurin jakavia eläviä yhteisöjä. Sosiaalinen media ja perinteinen media elävät symbioosissa. Sosiaalinen media ja kasvokkain tapahtuva kanssakäyminen elävät symbioosissa. Hyvänä esimerkkinä on superruoka-ajattelu.

Facebook

Viimeisen vuoden aikana olen analysoinut useaan otteeseen ravitsemustiedon välittymistä sosiaalisessa mediassa. Ravitsemus on sosiaalisen median vertaiskulttuurissa yksi kuumimmista aiheista. Tästä esimerkkinä on rasva- ja lisäainekohu. Taloussanomien uutista “Miksi meille syötetään tällaista roskaa?“ jaettiin Facebookissa muutaman päivän aikana lähes 50 000 kertaa. Vertaisjakaminen julkisessa tilassa on tullut nopeasti tärkeäksi osaksi ravitsemustiedon välittymistä.

Ravitsemussomen pitkä asiantuntijalähtöinen(kin) tulevaisuus

Eletään toukokuuta 2011. Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen on julkaissut yhteenvedon seikkaperäisestä vähähiilihydraattista ruokavaliota käsittelevästä kirjoitussarjastaan. Kyse on suuresta urakasta, jolla on myös symbolista arvoa: olemme siirtymässä kenties uudenlaiseen kulttuuriin ravitsemusviestinnässä. Tämän voi tiivistää kahteen sanaan: avoimuus ja yhteistoiminnallisuus.

Sosiaalinen media mahdollistaa – näkökulmasta riippuen myös pakottaa – ajattelemaan viestintää uudella tavalla. Monet asiat voidaan tehdä paljon avoimemmin. Tämä luo julkisrahoitteiselle toiminnalle velvoitteita. Yritykset joutuvat muuttumaan asiakkaittensa mukana.

Yhteiskunnallinen paine kasvaa: meillä ei ole Suomessa varaa kouluttaa asiantuntijoita, jotka oppivat piilottamaan asiantuntijuutensa. Sosiaalisessa mediassa ei ole kyse vain vaikuttavuudesta tai tehokkuudesta, siinä on kyse arvovalinnasta. Aihetta käsitellään talvella ilmestyneessä poliittisessa pamfletissa Uusi kultakausi.

Mikä tekee Reijo Laatikaisen kirjoitussarjasta uudenlaisen? Kirjoitusprosessi on ollut avoin. Se on hyödyntänyt joukkoistamista (engl. crowdsourcing). Asiantuntija myöntää oman rajallisuutensa ja ottaa käyttöön sosiaalisen median parviälyn. Asiantuntijuus ei ole korostetun suvereenia osaamista vaan kykyä kommunikoida, tuntea rajansa ja tehdä lopulliset johtopäätökset.

Joukkoistaminen ja parviäly ovat resursseja, joita osataan toivottavasti tulevaisuudessa hyödyntää yhä paremmin ja laajemmin. Asiantuntijuus asuu sosiaalisen median verkostoissa. Se on joustavaa, dynaamista ja maantieteelliset ja organisaatoriset rajat ylittävää, ajoittain radikaaliakin.

Nykypäivänä kuka tahansa voi tuottaa tietoa julkisessa tilassa. Tämä mahdollisuus tulee integroitumaan asiantuntijoiden arkeen. Professori Marion Nestle bloggaa ravitsemuksesta lähes päivittäin. Yli 100 ravitsemusterapeuttia twiittaa Yhdysvalloissa.

Entä se vuosi 2025?

Olisi vallan rohkeaa veikata, mitä ravitsemusviestintä on vuonna 2025. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on ollut herättää mielikuvia muutoksesta.

EVA julkaisee 5.5.2011 raportin sosiaalisesta mediasta yrityksissä. Ennakkotietojen mukaan raportissa kerrotaan, että suuri ongelma sosiaalisen median käyttöönotossa on se, että ei osata kirjoittaa nopeasti ja sujuvasti.

Olen saanut tehdä yhteistyötä ravitsemusviestinnän parissa pienten ja isojen toimijoiden kanssa. Tämän seurauksena olen nähnyt, kuinka syvälle digitaalinen ja sosiaalinen media vaikuttavat. Edellä olevilla esimerkeillä yritin valoittaa tätä muutosta.

Muutos on kuitenkin hidasta. Yksittäisen ihmisten toimintatapoja ja suurten organisaatioiden toimintakulttuuria ei muuteta hetkessä. Muutosta ei helpota sen kokonaisvaltaisuus: työminä ja yksityisminä sekoittuvat, organisaatioissa some-viestinnästä ottaa vastuuta koko organisaatio.

Se on selvä, että sosiaalisessa mediassa on kyse enemmän uudenlaisesta asenteesta ja ajattelutavasta, jossa verkottuminen on keskiössä, kuin uuden kanavan tai kirjoitustavan käyttöönotosta. Sosiaalinen media muuttaa käsityksiämme siitä, mitä on oikea, arvokas ja minulle tärkeä tieto – myös ruokaan ja hyvinvointiin liittyen.

Image: graur razvan ionut / FreeDigitalPhotos.net

Ravitsemustieteen Ikeasfääristä käsityöläistaitoon – osa 1

Sosiaalinen media on ravitsemustieteen popularisoinnin Ikea. Ratkaisuja tuntuu löytyvän helposti tilanteeseen kuin tilanteeseen ja kuka tahansa voi kokea olevansa osaaja. Jaloimmillaan ravitsemustieteen popularisointi on kuitenkin käsityöläistaito.

3 miinusta ravitsemustieteen popularisoinnissa somessa….

1. Hiljaisen tiedon välittymisen puute. Tieteessä, samoin kuin vaikka poliittisessa retoriikassa, paljastavinta ei ole useinkaan se mitä sanotaan, vaan se mitä jätetään sanomatta. Jos sosiaalisessa mediassa esitellään vain yksittäisten tutkimustulosten tiivistelmiä englanniksi tai suomeksi, menemme pahasti harhaan. Tabloid ravitsemustiedettä on helppo tuottaa – niin kauan kun ei ymmärrä menetelmistä, metodologiasta ja tieteellisen näytön rakentumisesta.

2. Henkilöityminen. On mahdollista, että sosiaalinen media muuttaa käsitystämme tiedon uskottavuudesta. Sen sijaan, että kysymme, onko tämä tieto totta, kysymme, seisooko tämä kirjoittaja sanojensa takana? On mielenkiintoista seurata erilaisten suosittujen sosiaalisen median ruokataikureiden retoriikkaa. Vastakkainasettelu luodaan puhetyylillä “uskothan minua, koska minä olen tuntenut sen ja sen aineen voiman ja asiantuntijat ovat sieltä ja syvältä koska minusta ja mun kavereista tuntuu siltä”.

3. Tieteen hedelmäpeli. Tieteen keskiössä on kriittisyys. Ilman menetelmien ja metodologian osaamista on vaikea ymmärtää, miten tutkimustuloksia pitäisi tulkita. Ravitsemustutkimuksia ei voi lukea kuin taskulaskimen tuloksia. Kun ravitsemustiedettä popularisoidaan, tehdään siitä uskottavalta kuulostavaa “ihan aidoilla, oikeilla tutkimuksesta nousseilla numeroilla”. Tällainen tieteen popularisointi ei eroa paljoakaan hedelmäpelien pelaamisesta: kun tarpeeksi paljon nappeja painaa siivilöityy mieleinen tulos.

En ihmettele, että tutkijoiden on vaikea rantautua sosiaaliseen mediaan. Osittain se johtuu tutkijoiden osaamattomuudesta ja haluttomuudesta popularisointiin ja sosiaaliseen mediaan. Tutkijat luovat meriittinsä tutkimusjulkaisuilla. Suuri syy maailmojen kohtaamattomuuteen on myös sosiaalisessa mediassa. Vertauskuvallisesti: on vaikea keskustella kirjasta, jos toinen on lukenut vain takakannen ja väittää sen perusteella tietävän vuoren varmasti mitä kirjassa tapahtuu. Tätä on sosiaalisen median ravitsemustieteen popularisoinnin todellisuus.

…ja 3 plussaa

1. Tiedon korjautuvuus. Parhaimmillaan sosiaalinen media tarjoaa ennennäkemättömät mahdollisuudet tiedon korjautuvuudelle. Joukkoälyn ihannetta tavoitellaan mm. Wikipediassa. Keskustelujen avulla myös hiljainen tieto voi tulla näkyväksi mikäli syntyy aitoa debattia ja oppimista tukeva ympäristö.

2. Asiantuntijuuden muuttuminen. Instituutioiden suojista on ollut helppo kommentoida. Voi vedota aina pitkään perinteeseen ja suureen yhteisöön, eikä kenenkään tarvitse ottaa lopullista vastuuta. Sosiaalisessa mediassa asia on tosin. On uskallettava julkisessa tilassa tasavertaisempaa kommunikointiin. On uskallettava toimia aidosti omalla persoonallaan.

3. Takaisin ruohonjuuritasolle. Vaikka sosiaalisessa mediassa tuotetun ravitsemustiedon luotettavuus on paikoittain heikkoa, on tiedontuottamisella etunsa. Ruoka ja syöminen ovat keskeinen osa ihmisten identiteettiä ja kulttuuria. Sosiaalisessa mediassa on vallalla ajattelutapa, jossa julkisuudessa luotavaa käsitystä hyvinsyömisestä ei ole syytä ulkoistaa perinteiselle medialle ja loputtomien toimikuntien ja työryhmien asiantuntijoille. Käsitys hyvinsyömisestä on yksilöllinen asia. Tämä muokkaa myös asiantuntijuutta sosiaalisessa mediassa. Asiantuntijuus ei ole raporttien käytäntöönpanoa, vaan se on ihmisten ja kulttuurin ymmärtämistä ja tietotaidon soveltamista. Ihminen keskiössä.

Image: Bill Longshaw / FreeDigitalPhotos.net

Heikkilän nousu, muikeat mustikat ja brändätyt porkkanat

Törmäsin muutamaan kummajaiseen internetin ihmemaassa. Internet toden totta muuttaa sekä mediaa että tapoja käyttää mediaa. Kaksi esimerkkiä:

Heikkilän nousu

Eduskuntavaalit ovat joka paikassa ja ihmiset ratkovat, kuka olisi paras ajamaan yhteisiä asioitamme. Onkin ollut kiinnostava seurata kuka on ollut ennakkoäänestyksen aikaan tällä ja viime viikolla Helsingin Sanomien verkkosivujen haetuin henkilö. Yksi on yli muiden. Hän on lääkäri Antti Heikkilä. Tiedoksi, ettei Antti Heikkilä ole edes ehdolla eduskuntaan.

Olen miettinyt paljon ilmiötä nimeltä Antti Heikkilä. En niinkään siltä kannalta, onko hän oikeassa vai väärässä. Ihmettelyn kohteena on, miten terveellisen syömisen ympärille voi syntyä tällainen vapahtajaliike.

Minun tulkintani on, että koska Suomessa ei ole niin vahvaa ruokakulttuuria kuin vaikkapa Etelä-Euroopassa, niin tarvitaan muita vahvoja suunnannäyttäjiä. Siksi väestötason ravitsemussuositukset otetaan niin orjuuttavina ja hyvien/pahojen auktoriteettien antamina, siksi etsitään uusia guruja, jotka kertovat, mitä pitäisi syödä ja siksi teollisuus koetaan pelottavan voimakkaana mielipidevaikuttajana.

Mielestäni Antti Heikkilän rinnalla/sijaan tarvittaisiin koomikko Pirjo Heikkilää, joka vähän naureskelisi kaikille näille valtarakenteille ja vapauttaisi syömisen orjuudesta.

Brändätyt porkkanat ja muikeat mustikat

Toinen esimerkkini nousee kahdesta tuoreesta ravitsemusuutisoinnista. Uutisten otsikot ovat “Porkkanoiden syöminen pidentää elämää” ja “Mustikka toimii läskin torjunnassa“. Näiden uutisten takana eivät olleet superfood-intoilijat, suomalaiset porkkanakasvattajat tai Jenkeistä sokeasti kopioivat uutispalvelut. Ensimmäinen uutinen oli YLE:n sivulta ja sen on tuottanut Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Toinen uutinen on lähtöisin terveydenhuollon uutislehdestä Mediuutiset. [Julkaisun jälkeen saadun kommentin perusteella: otsikointi oli YLE:n, Duodecimin otsikointi on "Porkkanoiden syöminen saattaa pidentää elämää"]

Olen tästä yhtä ymmälläni kuin Antti Heikkilän suosiosta HS-verkkolukijoiden keskuudessa. Netti muuttaa toden totta mediamaisemaa. Nettikansan mielestä Hesarin pitäisi kirjoittaa juttuja Antti Heikkilästä siinä missä poliitikoista.

Nyt myös arvonsa tuntevat terveydenhoidon ammattilaisten mediat tuottavat uutisia nettiaikakauden ehdoin: lupaavat otsikossa pikkusen liikaa ja kärjistäen. Näistä uutisista puuttuu enää se, että kerrottaisiin sydäntä raapaisevia tapausesimerkkejä siitä, kuinka Helena 54 v. Toholammelta löysi mustikan avulla uuden kevyemmän elämän. Tai kuinka Pertti 70 v. luopui eläkepäivillään kasviskammostaan ja löysi lapsenlapsen (hellyyttävä Aada 7 v.) opastuksella porkkanat ja pitkän iän salaisuuden.

Tabloid ravitsemustiede ja ruoalla leikittely

Luin viikonloppuna Robert Goldbergin kirjan Tabloid Medicine – How the Internet Is Being Used to Hijack Medical Science for Fear and Profit. Kirja ruoskii internetin tapaa luoda terveysuutisia ja joukkoliikkeitä. Nyt sitten Duodecim ja Mediuutiset tuottavat Tabloid ravitsemustiedettä.

En tiedä mitä ajatella. Puhun usein siitä, että sosiaalisessa mediassa on mentävä sosiaalisen median ehdoin. Nyt on toimittu juuri näin. Ehkä siitä tulee yleisesti hyväksytty tapa, että nettiuutisoinnissa saa otsikossa vähän revitellä, kunhan muu sisältö on ok.

En haluaisi olla nipottava. Ruokaan liittyvät mielikuvat ovat hurjan voimakkaita ja tärkeitä. Jos porkkanan saa brändättyä pitkän iän salaisuudeksi, niin mikäs siinä. Syömisen pitää olla hauskaa ja mielikuvilla leikittelevää mieluummin kuin mikrogrammoja tarkkailevaa ja kovin päämäärätietoista.

Kuva: Pronutritionist

Ravitsemustiedon luotettavuuden paradoksit

Internetissä on käytännössä rajattomasta ravitsemustietoa. Mutta kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Mistä erottaa sosiaalisessa mediassa luotettavan tiedontarjoajan ja asiantuntijan?

Vuosituhannen vaihteessa luotiin internetin terveystiedolle luotettavuuskriteerejä. Kyseessä oli lähinnä muoto- ja ulkoasuseikkoja, joilla luotettava tieto voitaisiin erottaa epäluotettavasta. Kriteerit olivat epäonnistuneita jo syntyessään. Sosiaalisessa mediassa ne ovat sitäkin heikompia.

Kriteerit ovat kääntyneet jopa päälaelleen: Sosiaalisessa mediassa tiedon tuoreus on ylikorostunut. Samoin on käynyt hypertekstuaalisille viittauksille toisiin teksteihin.

Mistä asiantuntijan tunnistaa?

Tässä on muutama – paradoksaalinenkin – tekijä, joilla sosiaalisessa mediassa erottaa asiantuntijan:

1. Mitä nöyremmällä asenteella on liikenteessä, sitä terveemmällä pohjalla tiedontuottaminen on. Asiantuntija sosiaalisessa mediassa harvoin väittää, että asia on näin PISTE! Asiantuntijan erottaa nöyrästä asenteesta. Terveellinen syöminen ei ole kuin kännykän kokoamista; ei ole olemassa yhtä ohjetta jolla palasista saadaan kokonaisuus. Asiantuntija ei rakenne käsitystään yhteen teoriaan, guruun, kirjaan tai ideologiaan.
2. Mitä vähemmän on viittauksia englanninkieliseen tekstiin, sitä terveemmällä pohjalla tiedontuottaminen on. Jokaisen käsityksen tueksi voidaan löytää uskottavalta näyttävää englanninkielistä tekstiä. Arvostan sitä että sosiaalisessa mediassa kaikki voivat vaikuttaa julkisessa tilassa, mutta valitettavasti harvalla on journalistista tai tieteellistä kykyä ja halua arvioida kriittisesti lähteitään (mukaan lukien toimittajat!). Tätä taitoa tarvitsemme enemmän kuin koskaan.
3. Mitä vähemmän on minä ja mun kaverit -retoriikkaa, sitä terveemmällä pohjalla tiedontuottaminen on. Syöminen on keskeinen osa ihmisen fysiologiaa ja identiteettiä, ja omat kokemukset ovat ensiarvoisen tärkeitä.  Korostetulla minä ja mun kaverit -retoriikalle on kuitenkin ominaista, että ei hyväksytä ruokakulttuurin, syömiskäyttäytymisen ja ravitsemusfysiologian monimuotoisuutta. Tämän takia korostetaan itseä ja omaa heimoa.

Asiantuntija voi tietenkin sanoa myös napakasti miten hän asian näkee ja viitata englanninkielisiin teksteihin. Mutta yksioikoisen itsevarma tapa lähestyä ruokaa ja syömistä, yhdistettynä jatkuviin viittauksiin englanninkielisiin guruihin, ovat retoriikkaa, jonka kanssa on syytä olla tarkkana.

Mille asiantuntijuus rakentuu?

Asiantuntijuus on:

• Laaja-alaisuutta
• Kykyä arvioida lähteitä
• Kykyä tarkastella asioita minä ja mun (asiantuntija)kaverit -asetelman ulkopuolella

Summasin aikanaan internetin painonhallinta-asiantuntijuutta graduni johtopäätöksissä. Joku voi todeta, että ei ole epäilyttävämpää asiantuntijaa, kuin sellainen, joka viittaa omaan graduunsa . Silläkin uhalla:  ”Internet tarjoaa painonhallinta-asiantuntijuudelle ainutlaatuisen kohtaamispinnan, mutta samalla asiantuntijat näkevät internetin kaaottisena tietotulvana. Tietotulvan keskellä asiantuntijan keskeisimmäksi tehtäväksi muodostuu toimiminen luotettavan tiedon puolesta kansantajuistaen, tietovirtoja ohjaten ja tietoa laajempiin asiayhteyksiin sijoittaen” (Internet painonhallinta-asiantuntijuuden toimintaympäristönä, 2009).

Kaikki ei ole miltä se näyttää

Ulkoisiin seikkoihin perustuva asiantuntijuuden määrittely on vaikeaa sosiaalisen median kulttuurissa. Vaikeudesta huolimatta se on tärkeää: Internetissä tehdään nopeita päätöksiä ensivaikutelman perusteella. On koko ajan helpompaa luoda puitteita ja vaikutelmaa asiantuntijuudesta.

Edellä esitettyä kolmen listaa on helppo kritisoida. Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ollut niinkään luoda sääntöjä vaan herättää ajattelemaan, että kaikki ei ole miltä se näyttää. Tarvitsemme parempaa medianlukutaitoa, joka ottaa huomioon sosiaalisen median ominaispiirteet.

Image: photostock / FreeDigitalPhotos.net

Facebook-sivun tarina

Ravitsemusuutisten Facebook-sivun jäsenmäärä on nyt yli 2000. Sivu otettiin käyttöön tammikuussa vuonna 2010. Mutta jätetään tykkääjien määrät ja vuosiluvut sikseen, sillä sosiaalisen median merkityksen arvioiminen perustuu enemmän laadullisiin kuin määrällisiin tekijöihin. Facebook-sivu on ollut iso juttu. Jos et ymmärrä Facebookia ja sosiaalista mediaa, lue tämä sitäkin suuremmalla syyllä.

Ekosysteemin puolesta

Kun perustin Facebook-sivun minulla oli kuva jaetusta asiantuntijuudesta. Tämä on toteutunut paremmin kuin olin osannut kuvitella. Facebook-sivun lisäksi on tullut suuri joukko uusia asiantuntijablogeja. On syntynyt blogeja, jotka eivät rakennu egoismille ja yhteisen vihollisen etsimiselle, vaan ajatukselle oppimisesta ja halusta juurtua ravitsemusoppijoiden ekosysteemiin. Sosiaalisen median verkostoissa asiantuntijuus on koko ajan liikkeessä – ei tiedä mistä se putkahtaa, kenen suusta ja milloin.

Eri tavalla ajattelevat kohtaavat

Ravitsemusuutisten Facebook-jäseniin kuuluu ihmisiä eri taustoista. On hiilihydraattitietoisen tai vähähiilihydraattisen ruokavalion näkyviä kannattajia, on luomuruoan puolestapuhujia, on ravitsemustieteilijöitä, on ravintoasiantuntijoita, on ruokakulttuurin puolestapuhujia ja hyvän ruoan ystäviä.

Usein väitetään että vastakkainasettelu esimerkiksi rasvan ja hiilareiden tai luonnollisen ja teollisen välillä on median tapa myydä itseään. Tämä pitää varmasti paikkansa. Toinen väitteeni on, että erityisesti rasvasodassa on kyse suurten ikäluokkien johtajien vuosikymmeniä jatkuneesta “sodasta”. Nämä suurten ikäluokkien “leirit” ovat vaihtuneet nuoremman polven joustaviin ja moniarvoisiin keskusteluihin. Tässäpä juttuvinkki jollekin toimittajalle.

En ole juurikaan nähnyt nuoremman polven asiantuntijaa tai ravitsemusintoilijaa, joka ymmärtäisi hyvin tätä Pekka Puskan, Kari Salmisen ja Antti Heikkilän persooniin kulminoituvaa “totuuden” etsintää. Yksinkertaisesti nuoremmat ovat kasvaneet autoritaarisen ja hierarkisen sijaan verkottuneeseen ja ei-hierarkiseen maailmaan. Ja hyvä näin. Jos vaikka verrataan politiikkaan, on vaikea tajuta tätä terveyskeskustelun ripustautumista vanhoihin vastakkainasetteluihin ja auktoriteetteihin. Tällaisia olen miettinyt Facebook-sivun kylkiäisenä.

Bloggaaminen on ihmisenä kehittymistä

Ihminen, joka ei pidä blogia eikä ole juurtunut blogosfääriin, ei voi täysin ymmärtää, mitä kaikkea bloggaaminen on. Näkyvimpiä bloggaamisen puolestapuhujia ovat Seth Godin ja Suomessa Katleena Kortesuo (esim. 13 syytä perustaa blogi).

Omaa bloggaamistani ovat värittäneet lukemattomat Facebook-sivun keskustelut ja suora palaute. Oppiminen ja kehittyminen perustuu palautteelle ja yhdessätekemiselle. Tämä tekee bloggaamisesta koukuttavaa. Tuntui oudolta kun sai vuonna 2005 ensimmäisiin blogiväkerryksiin palautetta. Lähes yhtä oudolta se tuntuu edelleenkin. Välillä tuntuisi paremmalta kirjoittaa tuntemattomalle yleisölle, jolta ei saa juurikaan palautetta. Bloggaaminen on liian altista välittömälle palautteelta. Mutta ei! Tämä on vasta sitä jotakin!

Kun olin jo kirjoittanut tämän jutun päälinjat, niin nimimerkki LingLing kirjoitti blogissaan mainiosti omasta ravitsemusbloggaamisen aloittamisprosessista. Niin se on “vahingossa” lähtenyt monella käyntiin.

Facebook-sivun tehtävä

Minulla on tapana sanoa, että 95 % juttuideoistani on sellaisia, että joku muu on kirjoittanut niistä nettiin paljon minua paremmin. Jäljelle jäävä 5 % prosenttia on sellaista asiaa, josta tiedän erityisen paljon ja pystyn tuottamaan aidosti uutta. Toinen sanontani on että minulla on kymmeniä tai satoja agentteja ympäri maailmaa keräämässä minulle personoitua tietoa. Nämä agentit ovat nettirobotteja. Tämän seurauksena asiantuntijuus on sosiaalisen median verkostoissa yhä enemmän tiedon suodattamista. Minulla on pääsy sellaiseen määrään tietoon josta ennen ei voitu unelmoidakaan ja oman asiantuntijuuden pohjalta tätä tietoa suodatan.

Verkottunut asiantuntijuus on sitä että ihmiset suodattavat ja tuottavat tietoa sosiaalisen median julkisissa tiloissa. Avoimella tiedonjakamisella voidaan luoda osaavampaa, tietävämpää ja demokraattisempaa yhteiskuntaa.

Ravitsemusuutisten Facebook-seinältä on jouduttu muutaman kerran poistamaan kommentteja. Pääsääntöisesti eri taustaisten ihmisten kommentit ovat arvokkaita. Vaikka itse olen usein eri mieltä kuin toiset, on aina opettavaisempaa keskustella eri tavalla ajattelevien kanssa kuin hakea magneetin lailla turvallisuutta tutusta konsensuksesta.

Asiantuntijat: Näin media vedättää sinua

Suomalaista mediankäyttäjää vedätetään mennen tullen. Tämän paljastaa uusi kirja Aitoa journalismia. Meille myydään Facebook-marinoitua journalismia, kuten talousuutisia, jotka käsittelevät vain “ruokasotia”. Repostelevilla ruokasodilla saa 50 kertaa enemmän Facebook-suosittelijoita kuin suhdannekäppyröillä. Mutta miksi me syömme tällaista roskaa? Lääkäri varoittaa, että tällainen journalismi on haitallista aivoillemme – erityisesti lapsille.

Miten Taloussanomista tuli ruokapoliittinen lehti? Tilastot ovat karua luettavaa. Kun yleensä Taloussanomien uutisia suositellaan Facebookissa joitakin satoja tai korkeintaan tuhansia kertoja, niin ruokarevittelyjä on jaettu Facebookissa seuraavasti:

Miksi meille syötetään tällaista roskaa? 47 561

Kohukirja paljastaa: näin ruokateollisuus meitä vedättää? 25 799

Tämän jälkeen et enää syö eläimiä 14 164

Nyt alkoi maitosota 7 105

Syötetäänkö lapsellesi koulussa roskaa? 6 664

Mihin on unohtunut kuluttujansuoja?

Aitoa journalismia -kirjan kirjoittaja kyseenalaistaa Taloussanomien moraalin.

- Facebook-tykkääjien toivossa Talsa tuottaa luokattoman huonoa sisältöä, millä ei ole journalismin kanssa mitään tekemistä. Facebookista on tullut markkinapaikka mihin kaikki haluavat. Tämän takia talousuutisia myydään kohuruokauutisina. Mihin on unohtunut kuluttajansuoja? Toista se oli silloin kun minä asuin Tuuvinkissa ja Matikaisen Seppo kirjoitti paikallislehteen aitoja uutisia.

Kirjan kirjoittajan kommentit saavat tukea tilastoista. Taloussanomien käppyräuutiset eivät mene Facebookissa kaupaksi.

Pankit ovat rahastaneet kriisimaista satoja miljardeja euroja 1 995

Älä tee enempää töitä 550

- Ei edes perinteinen porvariviha mene kaupaksi, ja se pakottaa journalistiset toimijat tarjoamaan mitä milloinkin, kunhan Facebook-suosittelijoita riittää.

Ilmaan jää kysymys, mihin katosi aito journalismi?

Media nimeää ilmiöitä väärin ja haastattelee ketä sattuu

Kysyimme ravitsemusjournalismin asiantuntijan mielipidettä. Hän toivottaa Taloussanomat tervetulleeksi ravitsemusuutisoinnin kentälle.

- Olisi kuitenkin pidettävä kiinni journalistisista periaatteista. Jos haluatte ihan aikuisten oikeesti toimia ravitsemusjournalismin parissa, niin palkatkaa tämän alan asiantuntija. Sama pätee haastateltaviin. Kyllähän se eräs lääkäri tulee kommentoimaan ihan mitä tahansa, ihan millä perusteilla tahansa, jos vaan saa vastustaa ihan mitä tahansa. Näin toimitaan toki muuallakin mediassa. Mutta nythän taisi olla puhe laadukkaasta journalismista, joten haastateltavien olisi oltava sen mukaisia.

Jäämme odottamaan Taloussanomien vastausta. Jatkaako se samalla linjalla? Ruoka ja syöminen ovat siistejä juttuja, joten toivottavasti jututkin ovat tulevaisuudessa siistejä.

————————————————————————————————————

Jutun retorisina keinoina on käytetty Taloussanomien omia kirjoituksia. Mitään Aitoa journalismia -kirjaa ei tiettävästi ole, se on viittaus Aitoa ruokaa -kirjaan.

Kiitos sosiaalisen median parviälystä ja -sparrauksesta Kemikaalikimaran Anja Nystenille!