Hyvinsyömisen tarinankertojat, keikarit ja fraasikoneet

Olen jo jonkin aikaa kuljettanut mukanani ajatusta, että jos kaksi luonnontieteilijää keskustelee ravitsemuksesta, olisi seuraavan syytä olla humanisti. Ainakin silloin jos tähdätään joihinkin suurempiin viestinnällisiin tavoitteisiin.

Siispä otin innolla vastaan arkkiatri Risto Pelkosen sanat hoitosuosituksista (Humanismia lääketieteeseen):

“Huolen aiheena kuitenkin on, että [hoito]suositukset saattavat viedä lääkäriltä käytännön harkintavaltaa ja lopulta heikentää hoitotuloksia”

“[hoito]suositusten liiallinen korostaminen opetuksessa voi kaventaa nuorten lääkärien kliinistä osaamista. Maailmassa tarvitaan humanismia. Suositustietokanta ei voi pyhistä pyrkimyksistään huolimatta koskaan olla neutraali, Pelkonen huomauttaa. Arvoista vapaata tietoa ei ole. ”

Tasapuolisuuden nimissä on todettava, että arkkiatri myös painottaa kuinka “suositukset puolustavat paikkaansa edustaessaan pätevää tutkimustietoa yli mielijohteen, vanhan tavan ja tottumuksen”.

Kapeasti suosituksista ammentava viestintä luo paitsi asiakastyössä kohtaamattomuutta myös joukkoviestinnällisiä fraasikoneita. Vastakohtana tälle ovat tarinankertojat.

Eivätkös hyvinsyömisen tarinankertojat ole keikareita? Joskus, ehkä useimmiten, mutta kyse ei ole synonyymistä.

Elämme moniäänisessä yhteiskunnassa, jossa potilaalla/asiakkaalla on yhä enemmän valtaa. Tarvitsemme parempia tarinankertojia jos haluamme vaikuttaa tällä mediantäyteisellä aikakaudella.

Koulutan asiantuntijoita sosiaaliseen mediaan. Vaikein asia terveydenhoidon ammattilaisille(kin) on ajatus julkisesta henkilökohtaisesta tarinankerronnasta. Kuitenkin jo pitkään asiantuntijaroolissa somessa olleet ovat koukuttuneet nimenomaan vuorovaikutteisiin tarinankerronnan kotipesiinsä. Julkinen ammatillinen tarinankerronta ei ole aina helppoa, mutta se on kasvattavaa tavalla, jonka merkitys ja hyödyt eivät rajoitu vain sosiaalisen median ympäristöön.

Enemmän tarinankertojia, vähemmän fraasikoneita!

Miles / FreeDigitalPhotos.net

Paha paha sosiaalinen media

Puolustan usein sosiaalista mediaa terveyden edistämisen toimijoiden parissa. Oikeastaan kyse on monipuolisesta aiheeseen perehtymisestä: terveyden edistämisen, oppimisen, sivistyksen ja demokratian mittarein sosiaalisessa mediassa tapahtuu hyviä asioita.

Mutta sosiaalisen median tiettyjen osien aggressio pistää miettimään. Pääministerimme totesi eilen yleisemmällä tasolla, että “perinteiset suomalaiset henkiset ominaisuudet – vastuuntuntoisuus, maltillisuus ja harkitsevaisuus – loistavat paraikaa poissaolollaan”. Ainakin tämä kuvaa osaa sosiaalista mediaa.

Minulla on teoria ruokasotiin: Merkittävä osa suomalaisista on hyötynyt syömällä toisin kuin suosituksissa kerrotaan. (Onkin sitten toinen, poliittinen kysymys, mihin väestötason ravitsemussuositukset on tarkoitettu; vastaamaan yleisen joukkoruokailun tarpeisiin vai myös soveltaen yksilölliseen ohjaukseen?) Joka tapauksessa tämä porukka, joka on oikeasti hyötynyt syömällä eri tavoin, on imenyt mukaansa suuren joukon libertaristeja ja instituutioiden vastustajia. Yksilöllinen oikeus valita tapa nähdä terveellinen syöminen on tällä hetkellä arvo, johon jokainen opportunisti, vallitsevia virtauksia myötäilevä, haluaa ripustautua. Ja sosiaalinen mediahan tukee tällaista toimintaa ennen näkemättömällä tavalla.

On aiheellista kysyä, onko maailma ihan tasapainossa jos suosituin puhe hyvinsyömisestä on vihan sumentamaa? Tutkimusten mukaan on kovin suomalaista tai pohjoismaalaista, että ruoka nähdään niin vahvasti ravintoaineina ja yksilöllisyyden optimointina. Esimerkiksi vähähiilihydraattinen ruokavalio – hiilareihin tuojottavana ruokakäyttymisenä –  on lyönyt läpi varsin harvoilla kielialueilla, mikä selviää Wikipediasta.

Tarvitsemmeko me suomalaiset vihapuheen täyttämiä johtajia puolustamaan sitä että kaikilla on oikeus optimoida oma syömisensä, vai voisiko puhe syömisestä olla jotain muuta? Hyvinsyöminen on ensijaisesti yksilön oikeus, ei yhteisesti jaettua kulttuuria. Niinkö? Onko tärkeämpää, että ruoka luo käyttökelpoisen kehon kuin sosiaalista järjestystä? Parhaimmillaan sekä-että, mutta usein se on retorinen arvovalinta. Kuten myös se, onko hyvinsyömisellä agressiivinen pohjavire.

Ja loppuun vielä iso kiitos Ajankohtaisen kakkosen ruokaillasta! Varpu, Pöperöproffa ja kumppanit osasivat keskustella sivistyneesti. Kuten arvata saattoi.

Image: David Castillo Dominici / FreeDigitalPhotos.net

Nykyravitsemuksen slangisanakirja

Tämä postaus on kutsu slangitalkoisiin. Aloitin Nykyravitsemuksen slangisanakirjan prezi-esityksenä.

Katso linkistä alku, nyt apuasi kaivataan. Mitä nykyravitsemuksen sanoja ei voi jättää mainitsematta? Mikä nykyravitsemuksen sana kaipaa selitystä? Entä mikä nykyravitsemuksen ilmiö kaipaa sanaa?

Perille löydät tästä: Nykyravitsemusksen slangisanakirja

Mentäiskö jo?

Missä sijaitsee se slummi, jonne poliisi, pappi ja poliitikko kyllä menevät, mutta josta terveysalan johtajat luovat uhkakuvia toisensa perään?

Tapahtui edellisenä perjantaina:

“Olisi tärkeää, että… tehtäisiin pikaisesti ratkaisuja työajan järjestämiseksi verkkotyöhön. Ihmisten kohtaaminen verkossa on hyvin tehokkaasti käytettyä työaikaa ja sen kautta voidaan palvella ja tavoittaa suuria ihmisryhmiä. Valtakunnallinen verkkotyö on tehokkainta, jos työntekijä voi käyttää työhön 4-6 tuntia viikossa jossakin valtakunnallisessa palvelussa, mutta pienempikin panostus on arvokasta“

Tätä mieltä on Kirkkohallitus.

Nettipoliisi Marko “Fobba” Forss valittiin vuoden poliisiksi.

Sosiaalisen median voi nähdä slummina. Mutta eikö sinne silloin pitäisi mennä vastuullisten yhteiskunnallisten toimijoiden mukaan?

Sosiaalista mediaa ei ole rakentavaa nähdä slummina. Se ei ole sitä.

En haluaisi nähdä enää yhtään terveysjohtajaa, joka kerää irtopisteitä lietsomalla eliitin moraalista paniikkia sosiaalisesta mediasta. Sen sijaan sosiaaliseen mediaan siirtyvälle terveysjohtajalle olisi antoisa tie pedattu.

Sosiaalisessa mediassa on fiksuja, globaalisti ajattelevia, korkeasti koulutettuja nuoria. He luovat parempaa maailmaa. Tietää Don Tapscott, valtavia netti- ja nuorisotutkimuksia tehnyt viisas.

Onneksi netissä on myös kokemusta. Elämänkokemusta, sitä siellä tarvitaan. 83-vuotias Aaro Peuraniemi on esikuvani.

Reijo sen sanoi suorassa TV-lähetyksessä: Tämän päivän Pohjois-Karjala-projekti, laajamittainen ihmisten kohtaaminen, tapahtuu sosiaalisessa mediassa.

Mentäiskö jo?

Image: renjith krishnan / FreeDigitalPhotos.net

Netillä suuri merkitys ravitsemustiedon lähteenä

2000-luvulla on tapahtunut suuri muutos ihmisten tavassa etsiä ravitsemustietoa. Internetistä on kasvanut helppokäyttöisyyden takia merkittävä lähde samalla kuin perinteisten tiedonetsintätapojen merkitys on vähentynyt. Sosiaalisen median yleistymisen myötä erilaiset “ravitsemushifistelyyn” keskittyvät yhteisöt ovat tulleet yhä suosituimmiksi.

Internetistä tuli nopeati 2000-luvulla suosittu terveystiedon lähde Suomessa (Kuva alla). Nykyään Internetin ravitsemustieto on monille kuin vesijohtovettä: sitä saa niin paljon kuin haluaa, koska tahansa ja ihmiset myös sitä hyödyntävät.

Mistä ihmiset saavat ravitsemustietonsa?

Yhdysvalloissa julkaistiin joulukuussa laaja kyselytutkimus, jonka mukaan terveystiedon etsiminen on heti sähköpostin ja hakukoneiden käytön jälkeen Internetin suosituin käyttötarkoitus kaikissa sukupolvissa. Suomessa uutisten lukeminen, opiskelu ja tiedon etsiminen tuotteista ja palveluista ajavat terveystiedon edelle.

Kanadalaiset taas vertailivat eri ravitsemustiedon lähteiden suosiota seurantatutkimuksessa vuosina 2004 – 2008, jolloin Internetin terveystiedon hyödyntäminen yleistyi.

Tutkimuksessa ihmisten tärkein ravitsemustiedon lähde oli tuotteiden pakkausmerkinnät (Kuva alla). 67 % ilmoitti käyttävänsä pakkausmerkintöjä ravitsemustiedon lähteenä. Sen sijaan medioiden käytössä tapahtui suuri muutos. Vielä vuonna 2004 sanomalehdet, aikakauslehdet ja kirjat olivat toiseksi tärkein tiedonlähde (73 %). Mutta vuonna 2008 vain 43 % ilmoitti käyttävänsä niitä ravitsemustiedon lähteenä. Tutkimuksen mukaan samanlainen muutos oli tapahtunut ystävien, sukulaisten ja työkavereiden osuudessa ravitsemustiedon lähteenä. Internetin ilmoitti tiedonlähteeksi vuonna 2008 51 %.

Kansainväliset tutkimukset eivät ole suoraan yleistettävissä Suomeen. Suomessa on perinteisesti vahva lehtien lukemisen perinne. Ja toivottavasti perhe ja läheiset ihmiset ovat edelleen tärkeässä roolissa ruokaan liittyvän tiedon välittymisessä (Ruokatiedon tuore uutinen aiheesta). Kuitenkin niiltä osin kuin Internetiä terveystiedon lähteenä on tutkittu sekä Suomessa että kansainvälisesti, ovat tulokset olleet varsin yhteneviä.

Miksi netti on niin merkittävä?

Medioiden painopisteen muuttuminen kuvaa sitä, että ravitsemustiedosta on tullut yhä tilannesidonnaisempaa. Kun tietoa kerran on pakkauksissa ja netissä heti saatavilla, ovat ne luontaisia, nopeita tiedonlähteitä.

Se, mikä ei tule näistä tutkimuksista ilmi, on netin ravitsemustiedon suurkuluttajat. On yhä enemmän ihmisiä, jotka viettävät kymmeniä ja satoja tunteja vuodessa netin ravitsemustiedon äärellä. He liikkuvat netin hypertekstuaalisessa maailmassa linkistä toiseen ja opiskelevat hakukoneiden ja tietokantojen avulla. Vuonna 2006 tehtiin kyselytutkimus suositulla englanninkielisellä karppausfoorumilla. 50 % foorumin käyttäjistä piti tieteellisiä artikkeleja erittäin tai jokseenkin tärkeinä tietolähteinä.

Tiedon etsimisen rinnalla on hyvä mainita lyhyesti myös Internetin sosiaalinen puoli. Sosiaalisen median ympäristöt synnyttävät ravitsemuksen ympärille kansanliikkeitä, joissa tiedon kuluttamisen lisäksi keskiössä ovat yhteistoiminnallisuus ja vastavuoroisuus.

Cochrane / FreeDigitalPhotos.net

Karppaus ja sen vastaliike

Hesari ehti tiistai-iltana uutisoimaan ensimmäisenä Ruotsin radion selvityksestä “Karppaustutkimusten taustalla amerikkalainen lihateollisuus“. Ennen kuin mennään sosiaalisen median laajempiin reaktioihin, muutama sananen uutisen sisällöstä.

Ruotsin radio oli selvittänyt, että karppausmyönteisten lääkäreiden Annika Dahlqvistin ja Andreas Eenfeldtin “siteeraamia tutkimuksia ovat rahoittaneet muun muassa eri meijeriyritykset, amerikkalainen lihateollisuuden etujärjestö sekä järjestöt, joilla on yhteyksiä amerikkalaisen laihdutusbisneksen suureen nimeen Robert Atkins.”

Selvitys oli siinä mielessä osuva, että fanaattisimmat karppauksen puolestapuhujat näkevät teollisuuden salaliittoja sadevedessäkin. Hiilihydraattitietoiseen ruokavalioon perehtynyt kirjailija Varpu Tavi kommentoikin sattuvasti Facebookissa, että ”Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan …”.

Sosiaalisen median näkökulmasta on mielenkiintoista, kuinka Hesarin uutinen lähti leviämään. Torstaiaamuna sitä oli suositeltu Facebookissa 7 500 kertaa ja luku on vielä nousussa. Sosiaalisen median ravitsemushistoria on pienten ärhäköiden marginaalikulttuurien, jotka ovat kasvaneet suuriksi, kuten karppaus ja superruoka. Heille internet on ollut tärkeä viestinnän ja identiteetin vahvistaja.

Olen iloinen sosiaalisen median moniäänistymisestä. Facebookin suosio ja vertaisjakamisen ja -tuotannon yleistyminen synnyttävät tärkeää liikehdintää, jossa yhä suurempi osa ihmisistä ottaa kantaa. Se monipuolistaa sosiaalisen median ravitsemusmaisemaa. Lähes tarkalleen vuosi sitten rasvasota repesi sosiaalisessa(kin) mediassa MOT:n ja A-talkin avustuksella. Silloin karppaajat fanittivat, hurrasivat ja ilkkuivat. Niin vain vuodessa vastakkaiset mielipiteet ovat ottaneet tilaa.

Image: 7thsens / FreeDigitalPhotos.net

Makupaloja ravitsemussomesta: jos pubmed-uskova ja pissis kohtaavat?

Näyte blogista Näyttöön perustuva ravitsemus:

Minä ja Pubmed. Miekka ja kilpi. Jos joku tulee aukomaan päätä kritisoiden minun pubmedia, pilleribisnestä tai näyttöön perustuvaa ajattelua, niin tavataan joulukuussa Köyliönjärven jäällä klo 02. Vain sinä ja minä. (Jota ennen mä muuten juon juoman, jossa on proteiinisekoitus (24,3 grammaa) ja aasialaisia marjoja – salilla kokeiltu!).

Se ei ole mies eikä mikään joka ei ole luonut pubmedin avulla omaa uskontoaan (pubmed on sitten tieteellinen tietokanta, jos et sitä tiennyt ehkä sinun on paras lähteä täältä ja siirtyä vaikka neuleblogeihin). Kaikki, jotka toista väittävät, ovat instituutioiden aivopesemiä ja teollisuuden kätyreitä.

———————————————————————————————-

Näyte blogista Minä ja minun ruokakokeilut (+ mitä muuta mieleeni milloinkin tulee):

Mä kerron mun elämästä. Heräsin aamulla. Niin heräsivät lapsenikin ja miehenikin (tosin jälkimmäisiä on vain yksi ja siinäkin kestämistä ). Lapsia minulla on kaksi (iik, vanhempi heistä aloittaa huomenna jalkapalloharrastuksen – tuleeko siitä Beckham???? Kysyn vaan…….).

Nuoremmalta lapseltani hävisi luulosairaus kun se alkoi syömään joka aamu strutsinmunia. Luin ihanalta simo-superfoodintoilijalta että strutsinmunissa on di-rotatota-happoa, joka poistaa luulosairauden. Josta mieleeni tuleekin lapsuus. Iiris (joka muuten pitää blogia Pinkin elämän ihanuus) ja joka muuten oli jo lapsena kiinnostunut, ennen blogikuuluisuuttaan, leffa- ja musiikkistaroista, söi jotain sairaan myrkyllistä marjaa tai vastaavaa. No se selvis siitä ja siltä hävis samalla ärrävika. Se ei ollut enää Iilis vaan Iiris. Eikö olekin ihanaa. Pitäisköhän tätäkin kokeilla nuoremmalla lapsellani? Onko muilla kokemuksia millä ruuilla ärrävikä lähtee?

Mä sit tosiaan tunsin Iiriksen jo ennen kuin siitä tuli julkku – kysykää vaikka siltä!

Ja kiitti edellisen postauksen kommenteista. Kokeilin jo Titan reseptiä. Se oli niiiiiin ihanaaaaaaaa.

Niin ja tässä on näitä lupaamiani kuvia omista ja tyttären uusista kengistä.

Image: dan / FreeDigitalPhotos.net

Image: ahmet guler / FreeDigitalPhotos.net

Image: m_bartosch / FreeDigitalPhotos.net

Hei, silvotaanko ravitsemussuosituksia? Ja muuta hulabaloota…

Ravitsemussuosituksilla on vahva yhtenäiskulttuurin ja autoritaarisuuden aura (jonka takia niitä muuten eniten kritisoivat autoritaariset totuudenjulistajat). Postmodernin aikakauden ravitsemusasiantuntijana näihin arvoihin perustuva vaikuttaminen tuntuu kuitenkin hieman ristiriitaiselta.

Hyvänä esimerkkinä aiheesta on suositusten pilkkaamisen ympärille syntynyt karnevalismi. Tätä näkyy sosiaalisessa mediassa ainakin vähähiilihydraattisen ruokavalion, superruoan ja kivikautisen ruokavalion ympärillä.

Karnevalismihan on sitä, että toimitaan vastoin instituutioita ja yleisiä normeja ja koetaan siitä euforiaa. Elämän täyteläisimpiä ja vapauttavimpia kokemuksia: ihmisyys on vapautta kahleista.

Ravitsemuskarnevalismi on sitä kun toimitaan ravitsemussuositusten auran (yhtenäiskulttuuri ja autoritaarisuus) vastaisesti ja voidaan hyvin. Ja mikään muuhan ei ole niin postmodernin viileää, kuin todeta, ettei mitään yhtenäiskulttuuria ole, eikä sitä kautta myöskään ylivoimaisia johtajia. Jos tähän vielä liittyy laihtuminen ja toimintakyvyn parantuminen, niin sen jälkeen ei tarvitse enää ihmetellä, mistä sosiaalisen median ravitsemusfanatismi elää.

Näissä ilmiöissä on paljon hyvää.

Uudenlaisten ruokakulttuurien ja -heimojen synty sosiaalisessa mediassa on merkittävä ja mielenkiintoinen ilmiö. Niistä kannattaa ottaa ilo irti. Samalla on kuitenkin hyvä ymmärtää, että karnevalismi perustuu karikatyyreille suosituksista, tieteestä ja asiantuntijoista.

Sosiaalisen median luomat karikatyyrit pinnallistavat ravitsemuskeskustelua. Se ei ole hyvä asia. Postmoderni klassikkokirjailija Don DeLillo kuvaa taitavasti, kuinka alamme elämään median kautta (vain) median tulkitsemaa elämää. Näin hukkaamme omakohtaisen kokemuksen. Tällaisessa todellisuudessa yksi keskustelupalstalta löydetty kommentti huonosta asiantuntijasta oikeuttaa yleistämään miten tahansa. Yht’äkkiä ravitsemustieteen asiantuntijaksi kelpaa kuka tahansa. Ja kun tarpeeksi monta tällaista ihmistä on liittynyt yhteen, on syntynyt kupla, jossa on niin turvallista elää.

anankkml / FreeDigitalPhotos.net

Puolueellista ravitsemusviestintää

Olen saanut viime aikoina palautetta, että viestintäni sosiaalisen median areenoilla on yksipuolista ja liikaa ravitsemustieteilijöitä suosivaa. Blogistina ja wannabe-journalistina kommentit on syytä ottaa vakavasti ja tarkastelun alle.

Sympatiapisteet asiantuntijoille

Sosiaalisen median ravitsemustieteilijäasukkaisiin olen viitannut kasvavassa määriin. Tärkein syy on siinä, että ravitsemustieteilijät ovat jalkautuneet someen. On mihin viitata. Tärkeää on myös sympatiapisteet. On helppo samaistua laaja-alaisuuteen ja suhteellisuuden tajuun nykyisessä mediaympäristössä, joka elää kohuilla, kohtuuttomuuksilla, isoilla egoilla ja mitä erikoisimmilla molekyylibiologiahäröteorioilla.

Työskentelen terveys 2.0 -konsulttina. Yksi asiakasryhmäni on asiantuntijaorganisaatiot. Katson sosiaalista media siis – myös! – asiantuntijoiden ja asiantuntijaorganisaatioiden kautta. On tärkeää luoda sosiaalisen median ympäristöjä, joissa koulutetut asiantuntijat voivat toimia. Siksi pyrin tuomaan esiin koulutettuja asiantuntijoita.

Sisällöntuottajana pyrin kuitenkin olemaan riippumaton – ja koen siinä varsin hyvin onnistuneeni.

Itsekriitikin paikka

Kritisoin sosiaalista mediaa usein minä ja mun kaverit -ajattelusta. Kun some demokratisoi viestintämahdollisuuksia, syntyy helposti erittäin yksipuolista viestintää, jossa kohtaavat vain samanmieliset. Tämän kanssa on syytä olla valppaana.

Omien suosiminen ei vääristä vain kuvaa todellisuudesta, vaan on myös sosiaalisen median strategiana huono. Some suosii ympäristönä moniarvoisuutta ja moniäänisyyttä. Ihmiset, jotka eivät ole ennen ymmärtäneet toisia, voivat sosiaalisessa mediassa parhaimmillaan muodostaa uusia yhteisöjä. Internet yksin teknologiana on tehokas uusien yhteyksien ja yhteisöjen tuottaja. Tätä mahdollisuutta ei ole varaa jättää hyödyntämättä.

Tahtoi tai ei – kallellaan johonkin

Ettei menisi hurskasteluksi, on todettava, että tottakai tämä kirjoittelu on puolueellista. Kyse ei ole kuitenkaan sellaisesta yksipuolisesta agendasta kuin usein väitetään. Minulle ravitsemustieteilijänä kiinnostavaa ovat juuri ristiriidat – eikä niiden välttely. Jos eri osapuolet ovat sitoutuneet toisiaan kunnioittavaan keskusteluun, niin mikään ei ole ammatillisesti antoisampaa, kuin ristiriidoista keskustelu. Nykyisessä tietoyhteiskunnassa asiantuntijuus on mitä suuremmissa määrin ristiriitaisen tiedon suodattamista.

Jakamisen yhteiskunta

Ihastuin ajatushaútomo Demoksen Roope Mokan esitykseen Kuinka me syntyy? Se on hyvin lähellä omaa some- ja asiantuntijafilosofiaani. Tehokkuuden yhteiskunnassa keskiössä o(li)vat:

• kustannus/hyöty
• tuottavuus
• hallinta
• valistus
• rakenteet

Jakamisen yhteiskunnassa keskiössä ovat:

• jakaminen
• osallistuminen
• hyveet
• paikallisuus
• yhteistoiminta

Sosiaalisen median (ravitsemus)asiantuntijana symppaan tietenkin jakamisen yhteiskuntaa. Näitä arvoja haluan olla edistämässä myös tässä blogissa. Haluan olla kasvattamassa mieluummin ekosysteemia kuin egosysteemiä.

Image: renjith krishnan / FreeDigitalPhotos.net

Ravitsemusviestintä vuonna 2025

Helsingin Sanomien pitkäaikainen, eläkkeellä oleva päätoimittaja Janne Virkkunen puki arkisen aherrukseni sanoiksi. Hän kirjoittaa Helsingin yliopiston strategiablogissa mediakentän muutoksesta: “Muutos on todennäköisesti syvällisempi kuin osaamme tänään kuvitella, mutta se todennäköisesti tapahtuu hitaammin kuin tänään arvioimme.” Mitä voisi olla tämä yli ymmärryksemme menevä syvällisyys? Miksi muutos on hidasta?

Ravitsemussomen lyhyt maallikkolähtöinen historia

Keskustelupalstat ja blogit

Eletään vuodenvaihdetta 2007-2008. Facebook on Suomessa vasta alkutekijöissään, eikä ole yleisesti hyväksyttävää ottaa sosiaalista mediaa vakavasti. Ravitsemusblogosfäärissä ja keskustelupalstoilla menee kuitenkin lujaa. Jenkeistä otetaan mallia. Yhteisöt blogien ja keskustelupalstojen ympärillä kasvavat. 

Yhdysvaltain Diabetesliitto julkaisee ravitsemussuositukset lähdeviitteineen. Suositukset ovat muuttuneet. Hiilihydraattien rajoittamiseen otetaan aikaisempaa avoimempi kanta. Tieto leviää hetkessä. Ravitsemusblogosfääri kuhisee ja haastaa perinteisen median ja suomalaiset ravitsemuspoliittiset toimijat. Tämä näkyy Diabetesliiton Kohtauspaikka-keskustelupalstalla: “VHH nyt virallisissa ADA suosituksissa” ja “Ruotsissa ravitsemussuositukset kuuma aihe“.

Rohkeimmat tulkinnat ovat, että valta on siirtynyt kansalle. Blogosfäärissä kollektiivinen vallantunto kasvaa. Sosiaalisesta mediasta on tullut paikka, jossa kuka tahansa voi olla tiedonvälittämisen etujoukoissa. Päätökset, jotka olivat ennen vain harvojen arvioitavissa, ovat nyt demokraattisemmin julkisessa keskustelussa.

Terveysasiantuntijaeliitti ei enää ohjaile meitä. Tieto ei valu hitaasti vuosien viiveellä eliitiltä, vaan kansa saa tietää. Tieto kulkee maailmalta ennennäkemättömällä vauhdilla. Jos haluaa mennä tiedonvälittämisen etujoukoissa, on ymmärrettävä nykyistä tiedonvälittämisen ekosysteemiä.

Sosiaalisen median juuret ovat syvemmällä kuin vuodessa 2007. Ravitsemusviestinnässä sitä on hyödynnetty jo edellisellä vuosituhannella. Erilaiset erityisruokavaliot ovat sosiaalisen median avulla saaneet viestintäkanavan ja hakeneet oikeutusta omalle olemassaololleen. Hyvänä esimerkkinä on karppaus. Siinä on hassusta nimestä alkaen karnevalismia – “pärjäämme ihan hyvin ilman tärkeileviä päättäjiäkin”. Ja nyt karppaus on noussut melkein koko kansan tietoisuuteen.

Sosiaalinen media on nykyisellään pullollaan yhteisen ruokakulttuurin jakavia eläviä yhteisöjä. Sosiaalinen media ja perinteinen media elävät symbioosissa. Sosiaalinen media ja kasvokkain tapahtuva kanssakäyminen elävät symbioosissa. Hyvänä esimerkkinä on superruoka-ajattelu.

Facebook

Viimeisen vuoden aikana olen analysoinut useaan otteeseen ravitsemustiedon välittymistä sosiaalisessa mediassa. Ravitsemus on sosiaalisen median vertaiskulttuurissa yksi kuumimmista aiheista. Tästä esimerkkinä on rasva- ja lisäainekohu. Taloussanomien uutista “Miksi meille syötetään tällaista roskaa?“ jaettiin Facebookissa muutaman päivän aikana lähes 50 000 kertaa. Vertaisjakaminen julkisessa tilassa on tullut nopeasti tärkeäksi osaksi ravitsemustiedon välittymistä.

Ravitsemussomen pitkä asiantuntijalähtöinen(kin) tulevaisuus

Eletään toukokuuta 2011. Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen on julkaissut yhteenvedon seikkaperäisestä vähähiilihydraattista ruokavaliota käsittelevästä kirjoitussarjastaan. Kyse on suuresta urakasta, jolla on myös symbolista arvoa: olemme siirtymässä kenties uudenlaiseen kulttuuriin ravitsemusviestinnässä. Tämän voi tiivistää kahteen sanaan: avoimuus ja yhteistoiminnallisuus.

Sosiaalinen media mahdollistaa – näkökulmasta riippuen myös pakottaa – ajattelemaan viestintää uudella tavalla. Monet asiat voidaan tehdä paljon avoimemmin. Tämä luo julkisrahoitteiselle toiminnalle velvoitteita. Yritykset joutuvat muuttumaan asiakkaittensa mukana.

Yhteiskunnallinen paine kasvaa: meillä ei ole Suomessa varaa kouluttaa asiantuntijoita, jotka oppivat piilottamaan asiantuntijuutensa. Sosiaalisessa mediassa ei ole kyse vain vaikuttavuudesta tai tehokkuudesta, siinä on kyse arvovalinnasta. Aihetta käsitellään talvella ilmestyneessä poliittisessa pamfletissa Uusi kultakausi.

Mikä tekee Reijo Laatikaisen kirjoitussarjasta uudenlaisen? Kirjoitusprosessi on ollut avoin. Se on hyödyntänyt joukkoistamista (engl. crowdsourcing). Asiantuntija myöntää oman rajallisuutensa ja ottaa käyttöön sosiaalisen median parviälyn. Asiantuntijuus ei ole korostetun suvereenia osaamista vaan kykyä kommunikoida, tuntea rajansa ja tehdä lopulliset johtopäätökset.

Joukkoistaminen ja parviäly ovat resursseja, joita osataan toivottavasti tulevaisuudessa hyödyntää yhä paremmin ja laajemmin. Asiantuntijuus asuu sosiaalisen median verkostoissa. Se on joustavaa, dynaamista ja maantieteelliset ja organisaatoriset rajat ylittävää, ajoittain radikaaliakin.

Nykypäivänä kuka tahansa voi tuottaa tietoa julkisessa tilassa. Tämä mahdollisuus tulee integroitumaan asiantuntijoiden arkeen. Professori Marion Nestle bloggaa ravitsemuksesta lähes päivittäin. Yli 100 ravitsemusterapeuttia twiittaa Yhdysvalloissa.

Entä se vuosi 2025?

Olisi vallan rohkeaa veikata, mitä ravitsemusviestintä on vuonna 2025. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on ollut herättää mielikuvia muutoksesta.

EVA julkaisee 5.5.2011 raportin sosiaalisesta mediasta yrityksissä. Ennakkotietojen mukaan raportissa kerrotaan, että suuri ongelma sosiaalisen median käyttöönotossa on se, että ei osata kirjoittaa nopeasti ja sujuvasti.

Olen saanut tehdä yhteistyötä ravitsemusviestinnän parissa pienten ja isojen toimijoiden kanssa. Tämän seurauksena olen nähnyt, kuinka syvälle digitaalinen ja sosiaalinen media vaikuttavat. Edellä olevilla esimerkeillä yritin valoittaa tätä muutosta.

Muutos on kuitenkin hidasta. Yksittäisen ihmisten toimintatapoja ja suurten organisaatioiden toimintakulttuuria ei muuteta hetkessä. Muutosta ei helpota sen kokonaisvaltaisuus: työminä ja yksityisminä sekoittuvat, organisaatioissa some-viestinnästä ottaa vastuuta koko organisaatio.

Se on selvä, että sosiaalisessa mediassa on kyse enemmän uudenlaisesta asenteesta ja ajattelutavasta, jossa verkottuminen on keskiössä, kuin uuden kanavan tai kirjoitustavan käyttöönotosta. Sosiaalinen media muuttaa käsityksiämme siitä, mitä on oikea, arvokas ja minulle tärkeä tieto – myös ruokaan ja hyvinvointiin liittyen.

Image: graur razvan ionut / FreeDigitalPhotos.net