Viime vuosina on syntynyt paljon liikehdintää ruoan ympärille, jopa kansanliikkeitä. Ne ovat hämmentäneet, eikä keskustelu ole ollut aina kovinkaan syvällistä. Tässä omia ja toisten ajatuksia:
1. Luonnollisuustrendi ei ole sama asia kuin vain luomutuotanto tai lisäaineettomuus. Valion tutkimuspäällikon Mirva Tolletin sanoin: “Luonnollisuus merkitsee kuluttajille monia erilaisia ja eritasoisia asioita kuten lisäaineetonta, luonnonmukaista, tuoreutta, kotimaisuutta tai itse valmistettua kotiruokaa.” Kyseessä on megatrendi, joka on taustalla lähes kaikissa pinnalla olevissa syömisen kansanliikkeissä, kuten lähiruoka, luomu, karppaus, superruoka, kivikautinen ruoka ja mummoruoka.
Mielestäni on selvää, että luonnollisuustrendi saa ihmiset ajattelemaan, mitä on aito ja oikea ruoka, mistä se tulee ja miten sitä valmistetaan. Se on vastaliike Mcdonaldisaatiolle. Ruoalla on juuret, ihmisen suhteella ruokaan on juuret ja syömisellä on sosiokulttuuriset juuret. Tämä kaikki on hyvän ravitsemuksen perustaa. Toki luonnollisuustrendin ympärillä tapahtuu myös ylilyöntejä.
2. Karppaus ei ole sama asia kuin äärikarppaus. Karppausta laaja-alaisesti, läheltä ja herkällä kulttuurisella korvalla kuunnelleet ovat tienneet jo vuosia, että karppaus on suurimmalle osalle järkevää hiilihydraattitietoista elämää. Tämän viestin läpivieminen on ollut jokseenkin vaikeaa. Reijo Laatikainen blogautti mediakriittisesti aiheesta: (Mieli)kuvia karppauksesta.
Onneksi on tullut kyselytutkimuksia, jotka antavat monipuolisemman kuvan. Karppaajiksi itsensä mieltävät kiinnittävät huomiota ennen kaikkea hiilihydraattien lähteiden laatuun panostaen samalla kasviperäisiin rasvoja. Toisen kyselytutkimuksen perusteella suuri osa karppaajista on vastuullisia ja laatutietoisia LOHAS-kuluttajia.
3. Ravintolapäivä ja ruokapiirit kertovat uudenlaisesta kulttuurista. Sosiologi Pauliina Seppälä kirjoitti presidentivaaleista: “Maailma on taas liikkeessä. Rakenteet murtuvat ja sosiaalisia liikkeitä syntyy. “Kansa” vastaan eliitti, kulttuuri vastaan talous. Haaviston symbolikseen ottaneesta joukosta kuulemme vielä. Se on sosiaalisen median ja globaalisti kurantin populaarikulttuurisen pääoman voimaannuttama sukupolvi, joka haluaa vallan takaisin tekijöille, osaajille – ja pois suuromistajilta. Tässä taistelussa se ei tule kaihtamaan tunnetta, kulttuuria ja henkisiä johtajia. Eikä politiikkakaan ole enää tylsää. Se on pop.”
Tästä loistavia esimerkkejä ruoan puolella on Ravintolapäivä ja ruokapiirit. Ihmiset kokevat, että heillä on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa ja olla osa jotain suurempaa. Ulkoapäin annettujen ohjeiden ja instituutioiden rinnalle kaivataan osallisuutta ja juurevuutta.
4. Ruoan politisoituminen haastaa perinteisiä toiminta- ja ajattelutapoja. Tomittaja ja viestintäkonsultti Taneli Heikka avaa vuoden 2011 eduskuntavaaleja ja 2012 presidentinvaaleja: “Menestys johtuu siitä, että PS ja vihreät asettuivat alttiiksi ihmisten aktiivisuudelle. Internet on omiaan tällaisen aktiivisuuden jakamiselle, kommentoimiselle ja muokkaamiselle – nykyajan poliittiselle osallistumiselle.”
Ihmiset etsivät uusia vaikuttamisen kanavia. Halutaan taistella paremman kouluruoan puolesta ja saada kauppojen hyllyille “aitoa” ruokaa. Sosiaalinen media on mobilisoimassa näitä kansanliikkeitä tavalla, joka on uutta.
