Eilen Yhdysvalloissa julkaistiin uusi lautasmalli. Se on jatkoa alkuvuodesta tulleille ravitsemussuosituksille. Kyseessä on mediatapahtuma, josta keskustelu alkoi jo edellisellä viikolla ja jatkuu tällä hetkellä kuumana perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa. Pohjoismaissa uudet ravitsemussuositukset valmistuvat 2012.
Värikäs perinne
Ennen kuin mennään lautasmalliin on syytä valoittaa Yhdysvaltojen ravitsemussuositusten historiaa. Jos Suomessa on ollut vahvana konsensushakuisuus, on Yhdysvalloissa vuosikymmenien ajan ovet käyneet kuin viime viikkoina Säätytalolla.
Suosituksia on kritisoitu siitä, että ne tehdään maatalousministeriön, eikä terveysministeriön, alaisuudessa. Myös Varpu Tavi ihmettelee asiaa tuoreessa blogikirjoituksessaan. Yhdysvalloissa monet suosituksiin ja ravitsemuspolitiikkaan perehtyneet asiantuntijat ovat esittäneet huolensa, että elintarviketeollisuudella ja muilla etujärjestöillä on ollut liikaa sanavaltaa.
Yksittäisenä anekdoottina toimii Harvardin yliopiston professori Walter Willettin kommentti. Hän on yksi maailman arvostetuimmista ravitsemustutkijoista. Lokakuussa 2003 Yhdysvaltojen viranomaiset kutsuivat Willetin kommentoimaan ravitsemussuosituksia. Willett töräytti: “Joidenkin ohjeistusten perusteella maatalousministeriö näyttäisi unohtaneen antavan suosituksia ihmisille eikä hevosille”. Vielä muistutukseksi: “Willett” ei siis ole nettikeskustelujen nimimerkki vaan Harvardin professori.
Tammikuussa ilmestyneitä suosituksia kritisoivat akateemiset vaikuttajat vähärasvaisuudesta ja tiukoista määrittelyistä energiaravintoaineiden niin sanotulle prosenttijakaumalle. Viestinnällisesti suosituksia kritisoitiin siitä, että myönteiset viestit annetaan ruoka-ainetasolla (hedelmät, kasvikset, kalat, pähkinät), mutta kielteiset viestit ravintoainetasolla (suola, kiinteä rasva ja lisätty sokeri). Kirjoitin aiheesta helmikuussa “Ravitsemuspolitiikan ja ravitsemustieteen ero on…?”.
Washington Post julkaisi kuvakollaasin siitä, kuinka terveellistä syömistä on ohjattu alkaen vuodesta 1916.
Entäs se uusi lautasmalli?
Suomalaisille uudessa lautasmallissa ei liene järisyttävää uutta. Muutama asia nousi esiin Facebook-kommenteissa:
- Mikä ei kuulu joukkoon: kasvikset, hedelmät, viljatuotteet, maitotuotteet ja proteiini? Kyllä vaan, kaikki muut ohjeet ovat ruoka-ainetasolla, mutta proteiini kummittelee. Perinteisesti on sanottu, että “Emme syö ravintoaineita vaan ruokaa”. Proteiinin puute on Suomessa erittäin harvinaista ja sitä saadaan paljon. En kuitenkaan täysin tyrmäisi tätä esittämistapaa. On nutritionismin kehittymisestä mitä mieltä tahansa, niin ihmiset mieltävät syövänsä nykyään myös ravintoaineita. Koska proteiinia saadaan hyvin erilaisista lähteistä, on sitä vaikea kuvata yhdellä ruoka–aineryhmällä.
- Rasvattomuus. Lautasmallia kritisoidaan rasvakammosta. Jos proteiinin lähde on vähärasvainen tai rasvaton, niin MyPlate ei tarjoa välttämättä mitään kunnon rasvan lähdettä. Ei ole salaatinkastiketta. Ei ole leipää, minkä päälle rasvaa. Eikä ole rohkeasti ohjattu esimerkiksi pähkinöiden tai kalan käyttöön.
- Lautasmallin mielekkyys. Miten lautasmalli todellisuudessa vastaa ihmisten ateriakäyttäytymistä? Kuvaako se vain pääaterioita? Onhan se tärkeää ohjata ruokakulttuuria siihen suuntaan, että syödään 2 lämmintä ateriaa, mutta vastaako se todellisuutta.
- Vain puolet kokojyväviljaa. Lautasmallin rinnalla annetuista kymmenestä sanallisesta ohjeesta yksi on “Puolet viljasta kokojyväviljaa”. Ehkä tämä on Yhdysvalloissa realistinen tavoite, mutta juuri tästä hiilarihötöstä Willett varoitti “hevosille tehdyistä ravitsemussuosituksista”.
Lopuksi pieni leikittelevä kotiinpäin veto: Minne jäivät ruisleipä, lohi ja mustikka? Tammikuussa ilmestyneiden suositusten kannessa oli ruisleipää, lohta ja mustikkaa. Kuinka sitä olisi lautasellakin niin mieluusti nähnyt suomalaista superruokaa, joiden terveysvaikutuksia Maria Lankinen tutki tuoreessa väitöskirjassaan.
Olisihan ne proteiniit voinut mainita vaikka näin: liha, kala, muna ja pavut.
Miten lautasmalli ylipäänsä sopii kansalle, joka ei syö lautaselta, vaan styroks- ja pahvipakkauksista, paperista tai pussista?
Ottavatko ohjeet huomioon lautasen kokoa?
Jenkkien normikoko on meidän jättikoko, ihan missä ruoka-aineessa tai -lajissa tahansa.
Lautasmallin rinnalle annettiin kymmenen muuta ohjetta, jossa on mm. annoskoko. En viitsinyt tehdä kirjoituksesta pidempää mutta laitan ne tähän kommenttiosioon:
Kuvallisin ohjeen rinnalla annettiin seuraavat kymmenen vinkkiä ravitsemusohjaukseen:
1. Kaloritasapaino
2. Nauti ruoasta, mutta syö vähemmän
3. Vältä ylisuuria annoskokoja
4. Ruokia, joita olisi hyvää syödä enemmän (MyPlate)
5. Puolet lautasesta kasviksia ja hedelmiä
6. Valitse rasvaton tai vähärasvainen maito
7. Puolet viljasta kokojyväviljaa
8. Ruokia, joita on syytä syödä vähemmän (Ruoat, jotka sisältävät paljon kiinteää rasvaa, lisättyä sokeria ja suolaa)
9. Vertaile ruokien suolan määrää
10. Juo vettä sokeripitoisten juomien sijaan
Ruokakolmion tai -pyramidin hyödyt taitaa olla siinä, että se taipuu erilaisiin aterioihin paremmin. Mutta se jää helposti abstraktiksi. Lautanen taas konkretisoi paremmin. Puutteensa on tietysti molemmilla….
Oikein hieno yhteenveto, Janne. Minä olen kyllä pettynyt USDA:n lautasmalliin. Miksi yksinkertainen asia pitää tehdä niin vaikeaksi? Jos pitää laihtua, pitää syödä enemmän laadukasta proteiinia ja rasvaa sekä jättää hiilihydraatit vähemmällä (vähentäen sieltä sokeripitoisimmasta ja ravintoköyhimmästä päästä). Minulla on esitys omaksi ruokapyramidiksi (ei siis lautasmalli), joka oman ja asiakkaitteni kokemuksen perusteella toimii. Se on vapaa taloudellisista kytköksistä. Aika tylsä ja aika tyly esim. viljatuotteiden suhteen. Ruokapyramidini löytyy täältä: http://sundqvist.blogspot.com/2011/05/christerin-ruokapyramidi.html
Jatkan edellisestä kommentistani: Mielestäni pyramidi- ja lautasmalli vastaavat eri kysymyksiin. Pyramidi liikkuu enemmän abstraktimmalla ruokavalion kokonaistasolla ja lautasmalli kuvastaa konkreettisesti yhtä ateriaa.
Tutkailin My Plate -lautasmallin visuaalisen ilmeen ohella sen taustaohjeistuksia. Yritin asettua olettamani kohderyhmän asemaan ja menin lähinnä pahasti sekaisin. Ainoa mille voin antaa paljon plussaa, on itse lautaskuvan selkeys ja mieleenpainuvuus. (Kuvion sisältö onkin sitten jo ihan toinen juttu.)
Mielestäni olisi mahdollista yltää huomattavasti parempiin tuloksiin antamalla kuvien avulla esimerkkejä yhden päivän eri aterioista. Lautasmallipohjaisen valistustyön vaikutus kun ei ulotu riittävästi päivän ratkaisevimpiin ruokahetkiin, joita alkavat olla monelle usalaiselle lähinnä välipalat ja muut napostelut.
Tämä on ehkä vähän rohkeasti sanottu, mutta lautasmalli on jäänne ajoilta, jolloin ruokakulttuuri ja ruokakäyttäytyminen olivat toisenlaista. Aikanaan lautasmalli on ollut mainio keksintö ohjauksessa – ja olisi hienoa jos ruokakulttuuri kehittyisi siihen suuntaan – mutta se ei ehkä tosiaan ole vastaus niihin kysymyksiin, joita monet ratkovat nykypäivänä arjessa.
Mieleeni tuli monta kommenttia:
-Lautasmalli on oikein hyvä “ihanne ruokavalion” markkinointiin. Sen voi painaa lautasliinoihin tai julisteeksi. “It’s all about marketing” and visual (kaikki ei lue samaa kieltä).
-Koululaisille on visualisointia annoskoosta mm. http://www.squaremeals.org/vgn/tda/files/2348/15465_A%20Serving%20of%20Fun_Eng.pdf
-Lautasmalli ei kai ole tarkoitettu laihdutusruokavaliolle? Vaan pysyvämmän ruokavalion noudattamiseen, jossa paino ei nouse. Mut joo, he ketkä Usassa ovat tällä hetkellä terveyden kannalta ihanne painoissa, eivät lautasmallia tartte opastukseksi kun hallitsevat homman jo.
-ruisleipä on hyvin epärealistinen täkäläisessä leipäkulttuurissa. Ehkä sen laittaminen suosituksiin lisäisi tarjontaa, mutta syöjiä? MacDonalds saattais ehkä kokeilla ruismäkkiä, Suomen kokemusten perusteella, mutta ruisleivästä täällä edes kuulleet eivät ole mäkin suurinta asiakaskuntaa…
-Tuoreita ja pakastettuja mustikoita on kuulemma ruvennut viime vuosina olemaan hyvin paljon enemmän tarjolla verrattuna aikaisempaan. Hinta vaan on epärealistinen monelle 450g/$8 (n.5 euroa) ja tämä oli tarjous. Onko viljelty mustikka metsässä kasvaneen veroinen ravintosisällöltään, en tiedä.
-Lohen käytön hidasteena on kanssa hinta.
Yritän kai hahmotella, että jos lautasmalli olisi kovin nykyisestä valtaväestön ruokavaliosta poikkeava niin sitä ei katsottaisi senkään vertaa kuin nyt ehkä katsotaan. Ravintolat ja elintarvikkeiden tuottajat eivät rupea valmistamaan tuotteita pelkästään suositusten perusteella, kyllä niitä ostajia pitää ilmaantua ensin. Enkä usko kovin monen ostajan vaihtavan ruokatyyliään kovin radikaalisti kerralla ja esim. ostavan suostuskuvan perusteella ruisleipää paahtoleivän sijasta. Kasvisten suuri osuus kuvasta saa ehkä jonkun lisäämään niitä ostoskärryynsä aijempaa enemmän. Ja luultavasti joku firma kehittelee niistäkin “helppokäyttöisiä” versioita “for to go life”. Mistä luultavasti päästään pian lisäainekeskusteluihin…
Lautasmallin kohdalla on varmaankin juuri näin. Se on (ollut) osuva markkinointiin.
Viimeinen kappale tekstissäni oli enemmänkin leikittelyä. Meinasin siihen kirjoittaa “huumoriosuus”… ja mainita, että suosituksia tehdään aina omasta kulttuurista käsin. Ehkä tämä tarvitsisi lisätä tekstiin.
Edit: lisäsin tekstiin sanan “leikittelevä”.
Ruokasuositusten visualisoinnin historiaa Usassa:
http://www.huffingtonpost.com/2011/06/02/usda-food-pyramid_n_870457.html#s286485&title=2005_MyPyramid_Food
(eroaa hiukan Washington Post:n kuvista?)
Proteiini-lohkon herättämiä kommentteja:
*Kanadasta ympäristönäkökulma; “The use of the term “protein” instead of meats or meat alternatives is a nice touch, too, as it emphasizes exactly what makes it a distinct food group. It’s not the need to eat animal flesh, but rather the need to obtain protein — be it from eggs, lentils, tofu or chicken … With increasing pressure on our global food system, we cannot afford to emphasize meat as the “best” source of protein — it is one of many, and one that we, on the whole, could stand to eat less of.” http://life.nationalpost.com/2011/06/06/jennifer-sygo-new-u-s-food-guide-still-missing-basics/
*Marion Nestle: “…I hate the “protein” sector. I’m a nutritionist, and it’s a switch from food to nutrients, which is always a mistake—it’s just wrong. Grains and dairy, which have their own sectors, are a very important source of protein. They didn’t want to call it the meat group in part because the meat industry has really been trying to equate meat with protein, and they didn’t want to minimize meat and have smaller sectors for beans, poultry and fish. This is their way of doing an “eat less meat” move without actually saying it.” http://www.scientificamerican.com/article.cfm?id=usda-food-plate
Aiheen kommentointia Usassa:
*New MyPlate Is a Useful Tool for Consumers to Follow Dietary Guidelines and Eat Healthfully, Says American Dietetic Association. http://www.eatright.org/Media/content.aspx?id=6442463848
*The Wall Streeet Journal 11.6.2011: USDA’s Food Plate: Looks Great, Less Filling http://online.wsj.com/article/SB10001424052702304392704576377524230358138.html
(veikkaan et nämä kommentit kiinnostavat vertailukohtana sitten kun suomalaiset ravitsemussuositukset julkaistaan oliko se nyt 2012)
On mielenkiintoista kuulla esim. väitteitä siitä, että proteiininsaanti on Suomessa runsasta ja siitä ei ole puutteita… Jälleen voitaisiin lähteä pohtimaan asiaa tarkemmin ja todeta, että suositusten mukainen ja “riittävä” saanti ei todellakaan ole sama asia kuin optimaalinen saanti.
Aika outoa, että maassa jossa lihaa mätetään 200 grammaa päivässä OLISI puutetta proteiinista.
Eiköhän Suomessakin syödä lähinnä liikaa ihan kaikkea, myös proteiinia.
On tosiaan totta ettei proteiinista ole puutetta. Itse ajattelen, että proteiinin korostaminen tässä yhteydessä viittaa 1) siihen, että painonhallinnan kannalta aterioilla on hyvä olla proteiinia, ja ennen kaikkena 2) siihen että proteiinia voisi saada myös ekologisesta kasvikunnan tuotteista. Tälläinen mutu….