Koska ravitsemustiede on tieteenala, josta kerrotaan mediassa varsin paljon, ajattelin hieman esitellä sitä. On ehkä fiksumpaa puhua tieteenperinteestä, kuin tieteenalasta, koska ruoka ja syöminen linkittyvät lopulta lähes kaikkiin tieteenaloihin.
Itse määrittelen sanan ravitsemus alle kaiken, mikä menee ruoan tuoman fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin piiriin.
Ravitsemustieteen ytimessä on kliininen ravitsemustiede. Se pitää sisällään ruoan ja elimistön fyysisen vuorovaikutuksen ja yhteydet terveyteen. Keskeisiä kysymyksiä kliinisessä ravitsemuksessa on, miten elimistö toimii ja miten ruoka ja sen eri komponentit vaikuttavat elimistössä. Kliinisen tutkimuksen menetelmiä on runsaasti. Ravitsemustieteen uutisoinnin tulva nousee kliinisestä ravitsemustieteestä. Sosiaalisessa mediassa ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaisen blogi Pronutritionist liikkuu tällä alueella.
Ruokaan liittyy keskeisesti ihmisen psyykkinen hyvinvointi. Ihmisen psyykkinen suhde ruokaan on merkittävä tutkimusalue. Tieteen kehittyessä voidaan myös tutkia yhä paremmin, mikä on ruoan fysiologinen vaikutus psyykkeeseen. Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on keskusteltu, voiko fyysisen ja psyykkisen ruoka-addiktion erotella toisistaan, ja onko tällä mitään käytännön merkitystä. Syömiskäyttäytymiseen liittyvistä kysymyksistä kirjoittavat sosiaalisessa mediassa ravitsemusterapeutti Anette Palssa ja monitoimiravitsemustietelijä Patrik Borg.
Kolmas ravitsemustieteen alue on kansanravitsemus (Public Health Nutrition). Se vastaa kysymykseen, kuinka yhteiskunnassa ruoka voi edistää hyvinvointia? Kansanravitsemus pitää usein sisällään kliiniseen ravitsemukseen ja ihmisen käyttäytymiseen liittyvät tekijät. Samalla se laajentaa ravitsemusta sellaisiin tieteenaloihin kuin sosiologia, antropologia, viestintä, kasvatustiede ja sosiaalipolitiikka. Syöminen ei ole vain ravintoaineita, vaan se on muun muassa merkityksiä, kulttuuria, politiikka, eettisiä kysymyksiä ja taloutta. Ravitsemustieteilijöistä Maarit Laurinen ja Sanna Talvia pitävät kansanravitsemukseen painottuvia blogeja.
Elämää värikirjon keskellä
Ravitsemusuutisointi ja -keskustelu tapahtuvat yhä enemmän ravintoainetasolla. Julkinen keskustelu on kuitenkin usein näennäisen syvällistä. Syvällistä se on, koska puhutaan ravintoaineiden vaikutuksista ja oikeista tutkimustuloksista (joista keskivertoihminen ei ole kuullut mitään). Pinnallista se on siksi, koska siitä puuttuu suhteellisuudentajua: menetelmien, metodologian ja ravitsemustutkimuksen kokonaisuuden ymmärtämistä.
Sekä kliinisen että kansanravitsemuksen tutkijataustan omaava professori Marion Nestle toteaa, että “yhtä ravintoainetta tarkastelevassa tutkimuksessa on se vika, että se irrottaa ravintoaineen erilleen ruoasta, ruoan ruokavaliosta ja ruokavalion elämäntavoista.” Niin tärkeää kuin yksittäisten ravintotekijöiden tutkiminen onkin, niin julkisessa keskustelussa ollaan harvoin valmiita ymmärtämään ja hyväksymään tietämisen ja tutkimusmenetelmien suhteellisuutta.
Yhteiskuntatieteilijöitä ja lääkäreitä
Ravitsemustieteellisessä keskustelussa on jännitteitä. Esimerkkinä toimii yhteiskuntatieteellisen ja lääketieteellisen taustan ravitsemusvaikuttajat.
Yhteiskuntatieteilijät ovat usein suhteellistajia: mikäli jollain pienellä ravintokomponentilla saattaa ollakin jotain kielteisiä vaikutuksia elintapasairauksien syntyyn, on sen osuus ruokavaliosta, elintavoista ja yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan hyvinvoinnista niin pieni, että kollektiivisen pelottelun aiheuttama stressi on suurin terveysongelma.
Lääkäritaustaiset ravitsemusvaikuttajat ovat usein ravitsemuksen insinööriajattelijoita. He ovat reduktionisteja. Ruoka voidaan hajoittaa pieniksi molekyyleiksi ja erotella sieltä pahat ja hyvät ravintotekijät. Ja tästä voidaan vetää matemaattisia malleja yksittäisten ravintoaineiden merkityksestä elintapasairauksien syntyyn väestötasolle.
On mahdotonta olettaa, että kukaan voisi ymmärtää ravitsemusta syvällisesti solu-, kudos-, yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatasolla. Keskustelun kannalta olisi tärkeää, että kunnioitettaisiin eri lähtökohtia. Ravitsemukseen liittyvät kysymykset ovat yhä moniuloitteisempia, ja siksi tarvitaan monipuolista osaamista.
Jätit biologi FT Christer Sundqvistin (Suomen suosituin terveysbloggaaja) mainitsematta. Terveysblogini muokkaa ravitsemuskenttää uusiksi monin tavoin. Epämukavaa? Onko?
Mulla oli alunperin jutun lopussa osuus, jossa peilasin omaa ravitsemustietelijän reittiäni sosiaalisen median kautta. Olit siinä osiossa mainittuna.
Jätin kuitenkin loppuosan pois – ja siirsin uudeksi juttuaihioksi – koska se ei henkilökohtaisena tarinana tuntunut sopivan yleisellä tasolla liikkuvaan kirjoitukseen. Mietin nyt, miten sitä hyödyntäisin.
Blogisi on ollut uranuurtava, josta monet ovat ottaneet mallia. Minusta koskettavat bloggaajat vievät välillä lukijansa epämukavuusalueille. Se on tapa herättää rikastuttavaa keskustelua. Olet nostanut vuosien varrella tosi tärkeitä asioita esille asiantuntijuutesi kautta!
Sääli, että värikkäin keskustelu on Facebook:n puolella ja sielläkin usealla palstalla. Facebookista keskustelu “katoaa” tai sitä on ainakin vaikeampi kaivaa myöhemmin esille. Kommenteissa olisi minusta paljon säilytettävää Jannen hienon kirjoituksen jatkoksi esimerkkinä ravitsemuskeskustelun monikirjoisuudesta!
Ravitsemusasiantuntijana toimimisen tekee haastavaksi osittain juuri se, että pitäisi olla jonkin verran osaamista ravitsemustieteen kaikilta eri osa-alueilta ja tasoilta. Kaikilla tasoilla tapahtuu paljon koko ajan, perässä pysyminen on välillä aika hengästyttävää puuhaa.
Minulle Janne kirjoituksesi avautui juuri ravitsemustieteestä ja -tieteilijöistä käsin. Tätä kautta juitenkin ymmärsin tekstisi rajauksen ja sen, että monet muut aktiiviset ravitsemuskentän toimijat (kuten sinä Christer) eivät olleet mukana.Toki ala on poikkitieteellinen ja sillä on paljon yhtymäkohtiä muiden tieteenalojen, mm. biologian kanssa. Luin muuten eilen lentokoneessä Iltalehteä tai Sanomia, missä oli juttu painonhallinnasta; jutussa esiintyi ravitsemusterapeutti Christer Sundqvist
.
Hyvä kuvaus ravitsemusasiantuntijuudesta! Ravitsemusasiantuntijuuden hienous ja toisaalta juuri tämä vaativuus avautuvat moniulotteisuuden kautta. On kyettävä katsomaan laajassa perspektiivistä ja sitten taas tsuumattava jotain yksityiskohtaa tarkemin, jonka jälkeen taas laajempaa perspektiiviä jne….