“Instituutioruokinta” ja SoMe

Monet näkevät Internetin ruokaa ja hyvinvointia käsittelevät värikkäät ja polveilevat keskustelut harhaanjohtavina. Näin ajattelevat usein terveysalan toimijat. Yhtä lailla samaa puhetapaa näkee Facebook-ahtaajien rinnalle syntyneissä Facebook-vahtaajissa, jotka kyttäävät mitä ihmiset kirjoittavat ruoasta, jotta voisivat porukassa ilkkua.

Ehkä näkökulmaa on hyvä monipuolistaa. Sosiaalisessa mediassa ”instituutioruokinta” ei ole kovassa huudossa. Erityisesti nuorten ihmisten – joille Kekkonen on myyttinen satuhahmo – on vaikea ymmärtää, miksi ihmisen identiteettiä niin keskeisesti määrittelevä asia, kuin ruoka ja syöminen, pitäisi olla kovin instituutiojohtoista.

Sosiaalisessa mediassa “instituutioruokinnan” sijaan keskiöön on tullut yksilön suhde luontoon, (netin) uusheimoihin, omaan harkintakykyyn ja uudenlaisiin mahdollisuuksiin ottaa asioista selvää. Ihmiset haluavat “instituutioruokinnan” sijaan palata juurilleen. Tästä on esimerkkinä luomuruoka, foodistit ja kivikautinen ruokavalio. On varsin tuore ilmiö, että ihmisen suhde ruokaan kulkee lukemattomien toimikuntien sekä rahvaan ymmärryksen ulkopuolelle jäävien menetelmien ja metodologioiden kautta.

Tutustu vaikka sellaisiin sosiaalisen median suuriin nimiin kuin Heidi, Olli ja Jaakko. Kun he menevät ruokakauppaan – jos sinne ylipäätänsä eksyvät – he eivät kelaa, mitä ne instituutiot haluavat minun syövän. Eivätkä he kelaa sitä myöskään blogeissaan. He ajattelevat kuta kuinkin niin, että parasta mitä ihminen voi itselleen tehdä, on ottaa itse vastuuta omasta ja läheisten elämäntavastaan. Eikä tähän pyydetä instituutioiden lupaa.

Herää kysymys: kuinka paljon instituutiot voivat ohjata ihmisiä ja yhteisöjä niin keskeisessä identiteettiä määrittelevässä asiassa kuin ruoka ja syöminen? Modernit instituutiot rakentuivat kehitys-, teknologia- ja tiedeuskoon, mutta mitä jos uudenpolven nuoret haluavat palata juurilleen? He näkevät, että moderniusko johti mm. luonnon saastumiseen, ilmastonmuutokseen ja ihmisen vieraantumiseen luonnollisesta ruoasta.

Näin on näreet SoMessa. Mutta mitä tästä pitäisi asiantuntijana ajatella? Ainakin asiantuntijuuden on oltava keskustelevaa. Ihmisiin ei pure perusteluretoriikka “katsokaa näitä meidän suuria instituutioita, jotka tekevät ihmeitä ja kertovat mitä me syömme”.

Terveystieto ei ole enää pelkästään instituutioiden “omaisuutta” - se juna meni jo. Sosiaalisen median merkitystä voi ja kannattaa kritisoida, mutta sen vähättely ei ole kauaskantoista.

Janne Huovila

Image: graur codrin / FreeDigitalPhotos.net